*imuri saatu Dysonilta
Meillä laitettiin tähän uuteen kotiin keskuspölyimuri ja en voi moitia, etteikö se olisi huoleton, mutta voi luoja miten raivostuttava se imurin letku on! Meillä käytetään imuria päivittäin, aina jotain pientä murua ja roskaa tulee, ja sen vuoksi en koskaan jaksa laittaa keskuspölynimurin letkua omalle paikalleen kaappiin. Niinpä letku lojuukin lattialla aina ja ainahan se tahtoo olla myös tiellä.
Tässähän vika on ihan selvästi käyttäjässä, en vain jaksa aina sitä operaatiota sen letkun käärimisen kanssa kun tiedän, että se pitää kohta ottaa esiin taas kuitenkin. Nyt meillä on ollut jonkin aikaa käytössä Dysonin uusi johdoton cyclone V10 varsi-imuri enkä ole koko aikana koskenut kertaakaan meidän keskuspölyimuriin. Voisi sanoa, että tämä on todellista imurirakkautta!
Varsi-imuri sanana saa aikaan pienen skeptisyyden, sillä meillä on aikaisemmin yksi varsi-imuri ollut ja sen imuteho oli ihan olematon, roskasäiliö tosi pieni ja lisäksi akku oli aina loppu kun sitä olisi tarvinut. Siitä ja tästä Dysonista ei voi puhua edes samassa lauseessa, sillä tässä on aivan uskomaton imuteho ja akkukin kestää yhtäjaksoista imurointia tunnin. Harvoin sitä kauempaa tulee kerralla imuroituakaan. Dyson cyclone v10 mallissa on digitaalimoottori, joka tuottaa perässä vedettävän imurin imutehon. Tämän mallin jälkeen Dysin päätti lopettaa kokonaan johdollisten imurien kehittämisen.
Dyson cyclone V10 mallista löytyy 3 eri tehoasetusta, se pieninkin asetus on todella tehokas!
Tiesin kyllä jo merkistä, että kyseessä on laadukas tuote, sillä meillä on ollut aikaisemminkin yksi Dyson imuri. Ostimme sen ensimmäiseen kotiimme 13 vuotta sitten ja se toimii edelleen ja imuteho on yhtä hyvä kuin uutena. Dysoneissa onkin mielestäni huippua juuri se, että imuteho ei pienene, vaikka säiliö täyttyisi tai ikää kertyisi. Oma aikaisempi Dysonimme oli myös sellainen missä ei ollut pölypussia enkä enää osaisi kuvitella paluuta muuhun malliin. Säiliön puhdistaminen on tässä varsi-imurissakin superhelppoa ja aina silloin tällöin tarvittaessa säiliön ja suodattimen voi huuhdella vedellä.
Tässä on erilliset päät kovalle lattialle ja matoille ja tuo matto-osa on kyllä huippuhyvä ja irrotti meidän nukkamatosta ihan mielettömästi pölyä, jota olen koittanut lukoksetta saada lähtemään tamppaamalla.
Tässä Cyclone V10 absolute mallissa on monipuolisin valikoima noita lisäosia ja yksi niistä on tämä kätevä pieni moottoroitu pää, jolla lähtee tosi hyvin irtolika irti. Moottoroitu miniturbiini nostaa ja poistaa eläinten karvat verhoilusta ja puhdistaa pinttyneen lian matoista. Imurista löytyy myös animal versio ja motorhead versio.
Otin tämän yksi kerta mukaan mökillekin, sillä tällä saa kätevästi hirsiseinistä pölyt pois. Kävin imurilla läpi mokin seinät ja listat ja siihen hommaan oli kyllä kätevä. Ja tietysti pienen kokonsa vuoksi muutenkin kätevä tuonne meidän minimökkiin.
Varren irroittamalla tästä tulee tosiaan kätevä rikkaimuri ja tällä on
kätevä ottaa pölyt ja roskat pois esimerkiksi työtasoilta ja tämä on
pienen kokonsa vuoksi huippuhyvä myös auton siivoukseen.
Kaikenkaikkiaan imuri on kyllä aikalailla täydellinen tarpeisiimme. Tämän mukana tuli myös kätevä lataustelakka, jossa imuria voi säilyttää kun ei ole käytössä ja on sitten aina valmiina ladattuna kun tarvetta tulee.
Iso suositus siis Dyson imureille ja etenkin tälle cyclone V10 mallille!
Anonyymi
10.11.2018 at 07:03Hei! Mitä luulet menisikö tämä imuri ihan pelkästään vai Suositteletko myös keskuspölyn imurin laittoa? Meillä mietinnässä miten uuteen taloon.
Sini
11.11.2018 at 20:44Itse en ole imuroinut keskuspölynimurilla kertaakaan kun tämä saatiin eli mielestäni menee kyllä hyvin pelkästäänkin!
Maria
15.1.2020 at 10:07Moi, löysin postauksen Googlesta ja oli pakko kysyä, että onko kyseessä siis sama imuri kuin tässä https://kodinkoneopas.com/paras-imuri-2020-polynimuri-vertailu/ ja onko imuri edelleen käytössä?:)
Sini
15.1.2020 at 13:09Moikka! Juu on sama imuri ja ollut päivittäin käytössä! Ihan loistava eikö imuteho ole huonontunut tai katoa vaikka säiliö olisi täynnäkin. En kyllä enää pärjäisi ilman tätä!