MINILOMALLA HOTEL SVEITSISSÄ

 kaupallinen yhteistyö Primehotels, Hotel Sveitsi ja Superpark Sveitsi

Vietimme syyslomalla pienen miniloman Hyvinkäällä Hotel Sveitsissä. Instan puolelle jo vähän päivittelinkin loman aikana touhujamme, mutta tosiaan olipa kiva ja aktiivinen miniloma ja lämpimästi kyllä suosittelen Hotel Sveitsiä etenkin lapsiperheille! Tässä kuva aulan oleskelutilasta, kuvissa näkyviä pyöriä sai hotellin asiakkaat lainata ilmaiseksi.

Saavuimme tiistaina iltapäivästä ja meille oli varattu junior suite, jossa oli erillinen makuuhuone ja lisäksi myös oleskelutila. Oleskelutilaan oli pedattu lapsille sänky levitettävään sohvaa. Tämä huone oli kyllä tosi kiva ja tilava ja etenkin kylppäri oli todella hulppea! Huoneen sisustus miellytti omaa silmääni myös kovasti, koko hotellissa oli muutenkin taidokkaasti toteutettu kaunis yhtenäinen ilme ripauksella luksusfiilistä. Kiinnitin huomiota hurjan kauniisiin valaisimiin, joita löytyi niin huoneista kuin yleisistäkin tiloista.

Ekana päivänä laukkujen purkamisen jälkeen kävimme vähän tutkailemassa
aluetta ennen kuin siirryimme ruokailemaan ravintola Alkuun. Hotel
Sveitsi sijaitsee kyllä mahtavalla paikalla hyvien liikuntamahdollisuuksien
vieressä ja lisäksi hotellin yhteydessä on erillinen viihdekeskus,
mistä löytyy mm. Superpark ja Bio Rex leffateatteri. Aivan hotellin
vieressä on myös Seikkailu Sveitsi kiipeilypuisto, joten lapsiperheille
löytyy paljon puuhaa useammaksikin päiväksi.

Pienen ulkoilun jälkeen oli aika nauttia Alku ravintolan antimista. Ravintolassa oli kaunis luonnonläheinen tunnelma ja näyttävät puusta tehdyt kattovalaisimet sopivat tilaan mielettömän hyvin.

Nautimme illallista pitkän kaavan mukaan ja ruoka oli kyllä maukasta ja annokset myös kauniita. Ravintolassa oli mahdollista tilata myös vieressä olevan Tila-ravintolan menusta ja lapset ottivatkin sieltä itselleen annokset. Ruoan jälkeen hipsimme hotellihuoneeseen ja lapset viihtyivät useamman tovin suuressa kylpyammeessa. Hmm, vähän harmittaa miksemme laittaneet kotiinkin ammetta. Olisi kyllä ihana!

Hyvin nukuttujen yöunien jälkeen suuntasimme aamupalalle, mikä oli runsas ja monipuolinen. Aamupalalta jatkoimme matkaa raittiiseen syyssäähän ja päätimme lähteä luontopolkukierrokselle läheiseen maastoon. Luontopolku oli kivasti toteutettu ja matkan varella oli infopisteitä, joita pystyi tsekkaamaan puhelimeen ladattavalla QR-appsilla. Linkit johtivat youtube videoihin, joissa kerrottiin aina kyseisestä paikasta lisää tietoa. Lapset etsivät innoissaan aina noita tolppia ja polku etenikin lasten kanssa reipasta vauhtia.

Ulkoilun jälkeen oli vuorossa sisäliikuntaa Superpark Sveitsissä. Huh, itsellä on vieläkin lihakset ihan jumissa kun tuli vähän itsekin innostuttua tuolla. Välissä kävimme syömässä ja taas meno jatkui. Puistossa oli kyllä aikalailla porukkaa, mutta ihan älyttömästi ei tarvinut kuitenkaan jonotella esim trampoliineille. Lapset tykkäsivät kyllä tästä paikasta kovasti ja tosiaan hyvin oli puuhaa aikuisellekin.

Hotellin vieressä on myös  Sveitsin uimala ja sinnehän oli tietysti päästävä. Uimalaan pääsee kätevästi suoraan hotellista ja uimalan käyttö sisältyy hotellihuoneen hintaan. Hotel Sveitsistä löytyy myös kuntosali minkä käyttö sisältyy myös huoneen hintaan sekä Beauty Spa Sveitsi, josta voi varata ihania ja rentouttavia hoitoja.

Uimalassa menikin muutama tunti pulikoidessa ja tämmöinen lisä hotellin yhteydessä on kyllä tosi kiva juttu! Huoneissa oli muutes noita ihanan tuoksuisia rituals tuotteita ja niitä myytiin myös hotellin aulassa. Ostinpa muutama purkin myös kotiinkin!

Uinnin jälkeen mahat kyllä kurnivatkin melkoisesti ja nälkäinen nelikkomme suuntasi illalliselle Tila ravintolaan. Jälleen kerran ruoka oli kyllä tosi hyvää, tässä ylemmässä kuvassa alkupala ”lankuta baby” ja alemmassa kuvassa jälkkäri ”rikkaat ritarit”.

Kaikenkaikkiaan minilomalle oli oikein onnistunut ja ihana pieni irtiotto arjen keskellä. Pidin kovasti siitä, että kaikki toiminnot olivat lähellä eikä autolla tarvinut liikkua ollenkaan. Paljon jäi vielä näkemättäkin, hotellista löytyi mm. pakohuone, mitä olisi ollut kiva testata jos olisimme olleet miehen kanssa kahdestaan liikkeellä.

Hotellin henkilökunta oli kyllä myös tosi ystävällistä ja iloista porukkaa ja Hotel Sveitsistä jäi hyvä mieli, mielelläni hotellia suosittelen muillekin.

    Lue lisää