Valkoisen Harmaja blogin Suvi teki kivan postauksen kuluneen vuoden mieluisimmista sisustushankinnoista ja mielestäni tämä oli
niin kiva idea, että päätin itsekin toteuttaa tämän postauksen.Tänä vuonna ostoslistalla oli selkeästi muutama juttu, mille oikeasti oli tarve, mutta koko ajan kotimme on valmiimpi eikä juurikaan enää mitään suurempia hankintoja tarvitsekaan tänne tehdä.
Suosin itse aika klassisia valintoja ennemmin kuin trendikkäitä, vaikka kyllä ne trendit esimerkiksi piensisustuksessa ja tekstiileissä meillä näkyykin. Ajatuksenani on kuitenkin aina, että isommat hankinnat tehdään vuosikausiksi ja sen vuoksi mielummin niihin satsaankin enemmän ja säästän kauemmin kuin ostaisin jotain vain äkkiä. Olen huomannut, että juurikaan hutihankintoja ei ole tullut tehtyä vaan tehdyt valinnat miellyttävät edelleen. Se on tietysti aina hyvä juttu!
Ensi vuodelle tavoitteenani on tehdä perinpohjainen inventaario kotimme tavaroista ja karsia turhat tavarat pois. Lasten kanssa esimerkiksi vaaterumba on aikalailla kokoaikainen ja olen pitkittänyt ja pitkittänyt kaappien siivoamista ja pienten tavaroiden kierrätystä jo liiankin kauan. Ajatuksena on, että pikkuhiljaa huoneet läpikäymällä tästäkin urakasta selvitään. Olen raahannut muutoissa mukanani myös paljon vanhoja sisustustekstiilejä ym mitkä eivät enää meidän kotiimme oikein sovi ja niidenkin suhteen pitäisi ottaa itseäni niskasta kiinni ja varata vihdoin sitä kirppispöytää. Olkoot tässä haastetta vuodelle 2019!
No niin, mutta palataanpas itse aiheeseen! Usein huomaan, että käytettynä ostetut jutut tuovat monesti aina eniten iloa, samoin hyvällä alennuksellä löydetyt! Nämä artekin zebra kuosin jakkarat ostin alku vuonna käytettynä torista (postaus täällä) ja ne ovat olleet kyllä yksi parhaimmista hankinnoista koko aikana! Nämä ovat niin monikäyttöiset ja seikkailevat meillä huoneesta toiseen. Lapset yleensä omivat nämä itselleen, vähän tuskanhikeä pukkasi kun toisen jakkaran päällä oli yksi päivä kasa glitteriä slime leikkien jälkeen, mutta hyvin ne imurilla lähtivät.
Kotimme kaikki tavarat on ostettu käyttöä varten ja olen asennoitunut, että niissä saa elämänjäljet näkyä. Slime on aiheuttanut kyllä eniten sydämentykytyksiä, edelleen muistona on vaaleissa laatoissa ihanat vaaleanpunaiset saumat yhdessä kohtaa kun punainen elintarvikeväripurkki oli kaatunut lattialle. Eihän se millään kokonaan lähtenyt, mutta ajansaatossa on jo haalistunut aikalailla. Nyt jo vähän hymyilyttää tuokin episodi….
Jakkarat ovat tosiaan listallani niitä parhaita hankintoja, näistä olisi joskus kiva saada vielä ne vaaleilla jaloillakin olevat versiot!
Sängynpääty oli ostoslistalla tälle vuodelle ja pitkään olimmekin ilman kun en oikein mieluisaa löytänyt. Sitten matrilta tuli myyntiin tämä ihana rottinkinen sängynpääty ja tiesin heti, että tämä se on! Tätä piti jonkun kuukauden odotella, mutta se oli kyllä sen arvoista. Huone tuli nyt mielestäni kertaheitolla valmiimmaksi, aika iso merkitys kyllä tuolla sängynpäädyllä on kokonaisilmeen kannalta. Matrin sängynpäädystä kirjoittelin täällä.
Piensisustuksessa yksi kivoimmista jutuista oli tämä rottinkinen tarjotin, jonka löysin tosi hyvällä alella viime kesänä. Nämä alelöydöt tosiaan ovatkin aina erityisen mieluisia, yleensä koitankin aina ajoittaa hankinnat niin, että normaalihinnalla ei tarvitsisi ostaa. Rottinkitarjottimesta juttua täällä.
Ja edelleen pysymme makkarissa kun viime vuonna onnistuin löytämään sinne tämän Ikean Stockholm kaapin. Muistan, että raksa-aikana näitä katselin, mutta en viitsinyt vielä ostaa varastoon ennen muuttoa. No sitten nämä myytiin loppuun eikä meinannut saada enää mistään. Kaappi oli kyllä koko härdellin arvoinen, mielestäni Ikean kauneimpia tuotteita. Ja totta kai kun omani erään ihanan ihmisen avulla sain Haaparannasta saakka, tuli näitä sitten kohta taas myyntiin reilun vuoden odottelun jälkeen. Nyt kaappia näyttäisi taas olevan Ikean sivuilla. Kaapin metsästyksestä kirjoittelin juttua täällä.
Seuraava mieluista ja tarpeellinen hankinta tänä vuonna oli Aatun koulutuoli. Tämä artekin saarni tuoli löytyi alesta noin puoleen hintaan, tämä oli sitä Vepsäläisen Nousukausi-mallistoa ja vain hetken myynnissä. Tätäkin pähkäilin melkein liian kauan, sillä kun vihdoin olin päättänyt saarnen ja tammen värin välillä, olikin nämä jo myyty loppuun. Onnistuin kuitenkin nappaamaan Seinäjoen Vepsäläiseltä viimeisen mallikappaleen. Aatun huoneesta kuvia löytyy täältä.
Viimeisin valintani on tämä KAISER idell 6556 lattivalaisin, joka oli sisustushaavee-listallani jo 2018 vuoden tammikuussa tekemässäni postauksessa. Valaisimen hankin vihdoin viime kesänä ja se on kyllä tosi kaunis ja sopii kivasti tuohon meidän olohuoneeseen. Valaisimesta löytyy juttua täältä.
Mites sitten vuoden 2019 sisustushaaveet? Ensi vuodelle minulla on muutama haave, joista toinen (uusi sohvapöytä) on ns. tarvehankinta ja toinen vain enemmän ”olisipa ihana”. Sohvapöydän hankinta tulee eteen, koska toiseen pidempään sohvaamme tulee sohvaan kuuluva rahi ja nykyinen pitkä Ikean Stocholm rottinkipöytä on liian pitkä rahin kanssa käytettäväksi. Minulla on muutama vaihtoehto mielessä, mutta katsotaan nyt mihin lopulta päädyn.
Tässäpä oli vuoden 2018 mieluisimmat sisustushankinnat ja samalla tämän vuoden viimeiinen postaus blogiin. Haluan kiittää teitä lukijoita koko sydämestäni, että olette olleet mukana tämänkin vuoden ja toivottavasti palaatte tänne vielä ensi vuoden puolellakin!
Oikein ihanaa ja onnellista Uutta Vuotta teille kaikille!
Anonyymi
12.1.2019 at 14:46Hei, mikä on tuo ihana makuuhuoneen kukkatapetti?
Anonyymi
13.1.2019 at 19:49Moi! Se on Ellie Cashman designin tapetti!
Sini