Siivosin viikonlopun aikana kaikki joulukoristeet pois, mutta kullanväriset jutut saivat vielä jäädä. Olen itse metalleissa enemmän kullan kuin hopean ystävä, siis etenkin sisustuksessa, ja kullanväriä kyllä löytyy meiltä pieninä yksityiskohtina ympäri vuoden.
Kullansävy on kuulunut meidän jouluun myös vahvasti tyynynpäällisten ja pöytäliinojen muodossa, kuosit ovat kuitenkin sen verran neutraaleita etteivät varsinaisesti joulutekstiileitä ole. Sohvalle saikin jäädä vielä kaksi marimekon kullansävyistä tyynyä ja varsinaisista joulun koristeista ainoa mitä jäljelle oli joulukimpun muutama kultainen oksa. Nämä kultamaalilla maalatut lehdet ja oksat olivat kyllä nätit siellä kimpun seassa, laitoin ne kaikki nyt yhteen pieneen valkoiseen maljakkoon kun vielä näyttivät suhteellisen freesejä olevan.
Sisustuksessa trendit näkyvät myös metalleissa ja välillä pinalla on kulta ja messinki, välillä hopea ja rosteri ja välillä sävytetyt metallit kuten ruusukulta. Omassa sisustuksessa tuo trendi ei juurikaan näy, sillä en taida omistaa mitään hopeanväristä sisustusjuttua ja vain muutaman ruusukultaisen. Olen pitäytynyt kullansävyssä ja messingissä, vaikka trendikkäimmät yhdistävätkin kaikkia metalleja keskenään.
Näissä meidänkin kultaisissa jutuissa on montaa eri sävyä ja siitä tykkää kyllä. Olisikin kyllä melko mahdotonta löytääkään aina samansävyisiä kultaisia tuotteita, sillä osa on mattaa ja osa kiiltävää, osa keltaisempaa ja osa vaaleampaa. Nyt meillä on kyllä poikkeuksellisen paljon kultaisia juttuja täällä kotona, kohta varmasti osa menee kaappiin hetkeksi jemmaan ja katseet saa suunnata jo keväisempiä sävyjä kohti!
Olen nyt ollut jotenkin tosi tyytyväinen tähän meidän olohuoneeseen, vaaleat yhtenäiset matot tekivät ilmeestä paljon raikkaamman ja tämä beige sohvakin nousee paremmin esiin. Tämän viikon työviikko onkin ihana lyhyt ja tänään olen vapaapäivänä ehtinyt istuskella tässä lempituolissani ja päivitellä kalenteriin tulevia menoja. Odotan kyllä innolla kaikkia kivoja juttuja mitä tälle vuodelle on tiedossa, vuodenvaihde antoi kyllä kivan boostin tehdä asioita ja suunnitella tulevaa vuotta.
Toivottavasti teilläkin on ollut ihana vuoden alku!