TÄMÄN AION PITÄÄ HENGISSÄ

Päätän illan suussa poiketa vielä pikaisesti kaupassa ja kuten jokainen kerta, päädyn ihastelemaan viherkasveja. Joku niissä vain rauhoittaa ja haluaisin lapata kärryni täyteen mitä erikoisempia lajikkeita ja tehdä kodistani viidakon. Ja sitten muistan, että usein nämä tällaiset ajatukset ovat päätyneet siihen, että huomaan muutaman kuukauden päästä käyttäneeni taas rahaa johonkin sellaiseen, mitä en saa pidettyä hengissä. En sitten millään.
Uskon, että viherpeukalous ja kasveista ymmärtäminen ovat ominaisuuksia, joka joiltain ihmisiltä löytyy sisäänrakennettuna ja joillain niitä ei ole ollenkaan. Kuulun jälkimmäisiin. Olen kuitenkin välillä vähän kuin lapsi ja uskon, että osaan tehdä jotain asioita tosi hyvin, vaikken todellisuudessa en ymmärrä niistä mitään. En tiedä miksi ihmeessä tämä piirre tulee aina esiin viherkasvien (tai minkä tahansa istutusten) kohdalla.
Tämän lapsen uskon ja suuren itseluottamuksen siivittämänä nostan kärryyni jälleen kerran yhden kasvin ja ajattelen ”tämän aion pitää hengissä”.
Viherkasveista vähänkään tietävä varmasti kertoisi ”kasvin” sijaan ihan oikean nimenkin, mutta rehellisyyden nimissä en sitä tässä vaiheessa vielä mainitse, koska unohdin sen jo kassalle päästyäni. Samoin kuin kaikki ne pienellä präntillä olevat jutut siinä kasvin vieressä, jossa kerrottiin miten sen saisi oikeasti pysymään hengissä. Nääh, pikkujuttuja, vähän vettä ja…öööö..
Oli miten oli, en anna noin pienen seikan häiritä innostustani uuden perheenjäsenen löytymisestä ja kiikutan kasvin autosta olohuoneeseen paraatipaikalle. Ai, että kun se on kaunis! Illalla annan kasville ensimmäiset tilkat vettä, kas noin. Ja, koska olen sen verran pro niin tottahan minulta löytyy kasveille tarkoitettu sumutepullo (sellainen messinkinen, jonka oikeasti ostin, koska oli kivan näköinen). Suihkautan hyvän yön toivotukset herra Kasville ja painun pehkuihin. Mietin, että tekisi mieli huomenna hakea joku toinenkin viherkasvi, tämähän sujuu hyvin!
Saapuu seuraava aamu(päivä) ja koska on lauantai, saan rauhassa keitellä kahvia ja ihailla herra Kasvia olohuoneen ikkunan edessä. Onpa se upea tuossa kirkkaassa auringonvalossa! Koska herra Kasvi näyttää nyt vaan niin kivalta niin otan vielä muutaman valokuvan (nämä tässä). Alitajuntaisesti tämä saattaa johtua myös siitä, että voisin joskus katsoa ja muistella miltä herra kasvi näytti hyvinvoivana ja juuri meille muuttaneena.
Siinä tovin tuumatessani koitan muistella mikähän tämä herra kasvi oikein olikaan miehiään. Palmu se ainakin oli, mutta hetkonen…Kaivan laukunpohjalta kuitin ja opin siitä, että herra Kasvi on itseasiassa kentiapalmu. Luojan kiitos se luki siellä! Olen sellainen, että mitkään kukkien tai kasvien nimet eivät jää mieleeni ja vaikka kuinka kukkakaupassa kysyisin, että mikäs se tämä nyt on, niin kahden sekunnin päästä olen jo unohtanut sen, sillä ne kaikki nimet kuulostavat vain heprealta itselleni.
Näpyttelen googleen kentiapalmu ja kuten normaali hyvä vanhempikin tekee, luen miten tätä lasta kasvia tulisi kasvattaa. Hmm, tarinassani on hieman ristiriitaista kyllä se, että puhuttelen häntä herra Kasviksi, mutta silti tavallaan ajattelen, että hän on ikään kuin lapsi, joten en nyt itsekään enää osaa sanoa mikä suhde minulla on tähän viherelävään. No, anyways google kertoo minulle, että kentiapalmu itseasiassa EI viihdy suorassa auringonvalossa ollenkaan.
Voi ei herra Kasvi mitä olenkaan tehnyt! Älkää herranen aika katsoko mallia miten kentiapalmu on näissä kuvissa sijoitettu suoraan suurien ikkunoiden eteen porottavan auringon armoille, sillä minä en tiedä mistään mitään ja melkein tapoin herra kasvin jo ensimmäisenä päivänä! Saatan toki ehkä myös hieman ylireagoida, mutta melkoinen kolaus oli heti tämä ensimmäinen asia minkä opin, tuli kyllä ihan paskamutsifiilikset.
Noh, eipä hätiä, sillä google kertoo myös, että kentiapalmu on suosittu kasvi, koska se on pitkäikäinen ja huonekasvina voi kasvaa jopa kolmimetriseksi. Pitkäikäsyys kuulostaa siltä, ettei se nyt maailman vaikein kasvi voi olla ja minullakin voi olla toivoa. Jei!
Ystäväni google kertoo myös, että kentiapalmu viihtyy hajavalossa ja normaalissa huonelämmössä. Lisäksi kerrotaan, että kasvualusta saa olla koko ajan kostena, mutta pintamulta pitää välillä kuivahtaa. Talvella kastelua kannattaa hieman niukentaa. Kentiapalmua ei saa leikata ja kuolleet lehdetkin voi poistaa vasta, kun ne ovat kokonaan kellastuneet. Piilotan kaikki sakset keittiön perimmäiseen nurkkaan.
Epätoivoisesti kiikutan herra Kasvia ympäri kämpää etsien hajavaloa ja ajattelen mielessäni jenkkisarjojen tyyliin ”don´t you dare die on me!” En tiedä mitä valoa lopulta löysin, mutta herra Kasvi on nyt poissa tappavasta auringonpaisteesta ja voin taas hetken huokaista helpotuksesta. Mietin, että mitä mä just äsken luinkaan ja muistan blaablaablaa, ei aurinkoon, bla blaa bla blaa, älä mee leikkaamaan.
Kuten alussa kerroin, uskon ettei minulta vain löydy sitä kasvigeeniä ja vaikka kuinka yritän niin mieleni unohtaa kaiken mitä olen hetki sitten lukenut kasveista. Ja onhan tämä nyt kieltämättä sekavaa touhua kun joskus ostin jonkinmoisen palmun kukkakaupasta (sellaisen millä on pulleroinen varsi) ja sitä nimenomaan piti leikata. Tai ainakin kukkakaupassa myyjällä sakset viuhui hurjaa kyytiä kun hän leikkasi niitä kuivia kohtia lehtien päistä pois. Niin miten nyt tätä ei saakaan leikata? Ja miksi ihmeessä kukaan edes menisi leikkaamaan niitä vihreitä osia? Kuka hemmetti näitä kaikkia muistaa? Ei, mä en pysty tähän!
Pienen paniikkikohtauksen ja itseni soimaamisen jälkeen kokoan itseni ja päätän, että kyllä tästä selvitään. Muistutan, että mullahan on kaksi lastakin, joiden kasvattamisesta en tiennyt mitään, mutta jotka olen saanut pidettyä hengissä tähän päivään saakka. Niiden osalta tietysti yksi aika huomattavasti helpottava asia on ollut, että he ovat osanneet jollain lailla kertoa kun jokin on ollut vialla. Ja nykyään jo puhuvatkin! Voi miksi kasvit ei osaa puhua? Kuinka helppoa niiden kanssa silloin olisikaan!
Päätän ottaa uudeksi elämäntehtäväkseni herra Kasvin hengissä pitämisen ja tasapainoisen kasvatuksen. Jos google kerta sanoo, että kentiapalmu voi kasvaa jopa kolme metriseksi niin minähän kasvatan sen siksi ja vähän vielä yli! Saatan pitää teidätkin ajantasalla herra Kasvin kehityksestä, mutta jos hän yhtäkkiä katoaa kuvista niin älkää kysykö. Todennäköisesti asia on minulle todella arka.
Näin huonon huumorin siivittämänä toivottelen teille mukavaa alkanutta viikkoa!
Ps. En ole seonnut!

3 Comments

  • Reply
    Anonyymi
    18.3.2019 at 06:50

    😀 😀
    Onnea ja menestystä herra Kasvin kanssa!

  • Reply
    Maria / Kotitalosta
    18.3.2019 at 07:36

    Mä olin aikaisemmin aivan surkea kasvien kanssa, silti niitä piti haalia hirveät määrät, ja aina kun edelliset kuolivat, ostin uusia. Jossain vaiheessa kasvit alkoivat kuitenkin viihtymään, mutta itse en osannut lopettaa kasvien ostamista. Nyt olenkin alkanut kerryttää viidakkoa kotiin. Juuri yksi ilta laskin, ja muutaman talven aiheuttaman menetyksen jälkeen, viherkasveja on lähemmäs 40. (kaikki ei tosin itse ostamia, osan olen juurruttanut pistokkaista, osan saanut) Hirveä määrä joka tapauksessa. Joten toivoa on sinulla ja Kentianpalmulla myös :)(en usko geeniin, tai jos se on, niin se saattaa aktivoitua myöhemmälläkin iällä). Kasveista ei ikinä tiedä, ja jotkut selviävät vaikkei niitä hoida ja toiset taas ei, vaikka kuinka hoivaisi. Ja en kyllä ole perehtynyt juurikaan jokaisen yksilölliseen hoitoon, kaikkia kastelen ja sumutan, kun muistan (yritän kerran viikossa, mutta usein unohdan), mutta viimeistään siltä, kun ne alkavat nuupahtaa. Lisäksi keväästä syksyyn lannoitan kastelun yhteydessä, ja talvella käytän merileväuutetta. Ja raukat joutuvat pärjäilemään siellä, missä hyvältä näyttävät 😀 Okei, osa on päässyt paraatipaikalle olohuoneen ikkunan eteen, ja siirsin jopa kalusteet syrjään, että mahtuisivat kaikki siihen.. Onnea ja menestystä sinulle ja Herra Kasville 😉

  • Reply
    Laura
    22.3.2019 at 11:59

    Tsemppiä kasvin kanssa! Mulla paras oivallus vihreiden kanssa on ollut se, että kastelussa vähemmän on enemmän. Ennen mulla kaikki kasvit kuoli, mutta kun aloin kastella niitä harvemmin, niin alkoivat viihtymään. Teen kerran viikossa kierroksen kotona ja katson miltä näyttävät. Kastelen vasta kun multa on kuivaa! 🙂 Monet kasvit tykkää siitä ja liika märkyys on niille myrkyllisempää kuin pieni kuivuus. En ole edes tarkka paikan kanssa, kunhan eivät ole suorassa paahteessa, mutta saavat kuitenkin valoa.

Leave a Reply

Lue lisää