Kuvissa näkyvä sohva saatu Veke.fi

Viime päivinä olen puuhastellut kesämökillä saunamökin remontin kimpussa. Instastooreissa olenkin jakanut vähän sieltä kuvia ja videota ja aika hyvällä mallilla alkaa olla jo. Olen tehnyt remppaa työpäivien päätteeksi muutaman tunnin kerrallaan, joten aika verkkaisesti homma etenee, mutta etenee kuitenkin. Onneksi tila on sen verran pieni, että maalaukseen ym ei kovin kauaa aikaa mene. Toivottavasti pääsen ensi kuussa jakamaa kuvaa lopputuloksesta tännekin!

Viime viikonloppuna laitoimme päämökin kesäkuntoon. Perjantaina kannoimme tänne uuden vuodesohvan, jonka saimme siis Vekeltä. Modernin ja siron vuodesohvan löytäminen ei ole muutes mikään kovin helppo tehtävä! Tässä Art-vuodesohvassa yhdistyi kaunis ulkonäkö, täydellinen harmaan sävy sekä hyvä istumamukavuus. Viime vuonna meillä oli tilassa mökin mukana tullut puusohva ja kaipasin hieman modernimpaa ilmettä ja tällaisella kangassohvalla sitä saikin kivasti. Saunamökkiin meille tulee puinen vuodesohva ja siksikin oli kiva, että täällä on vähän eri tyylinen. Veken valikoimista löytyy aika hyvin eri tyylisiä vuodesohvia ja tästä art-sohvasta löytyy useita eri värivaihtoehtoja.


Talven jäljistä osa tekstiileistä kaipasi tuuletusta ja pinnat pientä pyyhkimistä. Nyt on taas matot lattiassa, kunnon siivous tehtynä ja kesä voi alkaa! Jos ilmat suosivat niin jo tänä viikonloppuna olisi tarkoitus yöpyä mökillä ensimmäisen kerran tälle kesää. Apua miten tämä kesä tulikin niin nopeaa!


Mökillä ei ole kovin paljoa tavaraa, mutta ne tavarat mitä olen sinne vienyt ovat sellaisia mistä todella pidän. En halua täyttää pientä tilaa liialla tavaramäärällä ja itse haluan, että myös mökillä koen tilan viihtyisäksi. Siksipä meillä ei ole ”mökkitavaroita” erikseen vaan esimerkiksi petivaatteet ovat samoja mitä käytämme kotonakin, niitä kivoja ja kauniita. Mökille emme ole pakollisia huonekaluhankintoja lukuunottamatta ostaneet mitään uutta vaan sisustus on koottu jo kotoa löytyvistä tavaroista.

Sohvan myötä koko tilan ilme kyllä muuttui huomattavasti. Tykkään tästä pienestä oleskelutilasta nyt tosi paljon. Jos muutes aikaisemmat mökkipostaukset ovat menneet ohi niin ne kaikki löytyvät täältä kesämökki tagin takaa. Saain usein kyselyitä mitä tuotteita käytimme remontissa ja noissa postauksissa ne on kaikki kerrottu, käykäähän kurkkaamassa.

Tämä vuodesohva oli tosiaan tosi hyvä istua ja ihana helppo myös levittää! Sohvan alle saa säilöön petauspatjan ja levittämisessä ei minuttia kauempaa mene. Tämä onkin tärkeää sillä päivisin sohva laitetaan kasaan ja olisi ärsyttävä venkslata hankalan systeemin kanssa.

Keittiö meillä on pikkuinen, mutta ihan riittävä meille. Meiltä löytyy lisäksi grillikota, joka tulee varmasti olemaan kovalla käytöllä tulevana kesänä. Keittiön jatkeeksi vein mökille tuon pienen hyllyn, johon saa ylimääräisiä astioita ym. sillä keittiön säilytystila on vähän niukahko.



Kaikki tavarat mitä mökillämme on, ovat tässä yhdessä kaapissa. Toki petivaatteet ja astiat erikseen, mutta aika vähällä määrällä sitä lopulta pärjää etenkin kun asumme niin lähellä mökkiä. Saunamökkiin tulee varmasti jonkinlainen säilytyspaikka pyyhkeille ym niin tästä kaapista vapautuu vähän tilaa muulle.

Makkarin valkoinen ja valoisa ilme on kivan erilainen muuhun mökkiin verrattuna. Kesän aikana tänne pitäisi hankkia uusia allassysteemi tuohon keittiöön. Olen koittanut miettiä jotain siroa ja edullista vaihtoehtoa. Haaveilen myös uudesta ihanasta retrojääkaapista, mutta se hankinta ei ole mitenkään pakollinen. Soutuvene taas on ostoslistalla nro ykkösenä ja olisi kiva päästä kesällä myös sup lautailemaan mökillä.



Nyt on vesipumppu asennettu, mökki siivottu ja aikalailla kaikki jutut kesää varten valmiina. Enää puuttuu se aurinko ja lämpö, sitäkin kuulemma on Suomeen luvassa. En malta odottaa kesän mökkireissuja, sillä nyt on ensimmäinen kesä kun saamme olla täällä koko kesän. Uskonkin, että heinäkuussa loman alettua olen off linessa ja nautin vain mökkielämästä!

neito
31.5.2019 at 18:28Hei! Mikä tähän asti on estänyt yöpymästä mökillä? Ainakin etelä-suomessa on ollut useampikin hyvä viikonloppu? Vai onks teillä vuorotyöt? Mulla vanhemmilla mökki meren saaressa ja silloin kun olin vekara käytiin siellä vapusta alkaen joka ikinen viikonloppu. Sinne saatiin sähköt vasta kun olin +10 vuotta. Ekaa kertaa olin saaressa, kun olin 2 kuukautta vanha ja mä synnyin sentään joulukuussa. 😉 Nyt mun vanhemmat asuu puolet vuodesta saaressa. Kyseessä siis -60 luvun tee-se itse lautamökki, jota paranneltu toki vuosien varrella. Talvella ollaan oltu myös saaressa, mut vain muutamia päiviä. Mökillä oli pitkään myös kantovesi mantereelta ja ihan muutama vuosi sitten vanhemmat hommasivat veden puhdistuslaitteen saareen. Sen puoleen mun on vaikea ymmärtää, millainen sää on niin huono, että estää yöpymisen mökillä tai sitten vaan mun perhe ollut hard core mökkeilijöitä, kun saareen on menty säällä kuin säällä. Hauskimmat muistot lapsuudesta ovat varmaankin, niiltä hankalilta keleiltä. Oman esikoisen kanssa ekalla kerralla oli sen verran kova myräkkä, että istuin vauvan kanssa veneen pohjalla. Viisikuinen veteli vain hirsiä, vaikka oli jo nukkunut koko automatkan jo…
Sini
31.5.2019 at 23:16Joo ei se sää siis yksitään vaan nyt on ensimmäinen viikonloppu kun on vapaata pitkään aikaan. Teen siis vuorotyötä joo ja lisäksi vapaaviikonlopuille on ollut sitten menoja toisilla paikkakunnilla. Huhtikuussa täällä tuli vielä niin älytön määrä lunta, ettei silloin ajateltukaan mökillä yöpymistä ja sitten tehtiin mökillä puunkaatohommia ym juttuja miten vapailta ehdittiin. Mut kiva mennä nyt kun on saanut rauhassa paikat siivota ja voi oikeasti rentoutua eikä ensimmäisenä tarvitse alkaa siivoamaan ja järkkäilemään paikkoja.
Ja ehkä tosiaan vähän kylmemmillä keleillä vielä jännitti tuo miten siellä tarkenee kun tosiaan eka kesä edessä vasta mökillä tänä vuonna. Meillä oli myös ihan perinteinen lautamökki kun olin pieni eikä sähköä tai vettä ja siellä kyllä oltiin paljon! Myöhemmin sitten isovanhemmat (joiden mökki se siis oli) hommasivat sähköt ja se kyllä jo helpotti huomattavasti hommia!
Riitta
14.6.2020 at 17:25Hei, mitä olet tykännyt Art-vuodesohvasta. Olen miettinyt samaa samaa sohvaa mökille.
Lotta
25.6.2019 at 11:12Hei! Kivan näköiset kaapinovet keittiössä. Mistä ovat?
Sini
25.6.2019 at 14:51Moi! Ne on Ikeasta 👍
Saara
4.7.2019 at 11:26Hei! Ovatko nuo sohvan kankaat miten irrotettavissa ja pestävissä?
Sini
5.7.2019 at 15:53Sohvan kankaat ovat kiinteät eli eivät irroitettavissa.
Julia
29.7.2019 at 22:09Ihana sohva! Mikä verhoilu siinä on?
Sini
29.7.2019 at 23:27Heippa! Meidän oma on vaaleanharmaa inari kangas. En valitettavasti tiedä tarkemmin kankaan materiaalia 🙁
Reetta Lampinen
11.10.2020 at 12:41Hei, haen näppärää vuodesohvaa ja löysin tuon Art: n
Nyt kun Sinulka on jo käyttäjäkokemusta, niin onko sohva tukeva ja miten kangas on toiminut, onko nyppyyntynyt?
Kiitos vastauksestasi ja aurinkoisia syyspäiviä edelleen.
T, reetta