Kuutti Lavosen grafiikka

Blogissa on ollut tovin hiljaiseloa, sillä lomamoodissa unohdin tietokoneen kotiin eikä mökillä tullut siis päivitettyä blogiakaan. Toisaalta tällainen breikki tekee joskus ihan hyvääkin ja pääsinkin todella hyvin lomatunnelmaan kun päivien to do listalla on ollut vain uiminen, saunominen, syöminen ja kortin pelaaminen. Itsestä tuntuu, että olisin ollut lomalla jo useamman viikon, vaikka todellisuudessa tämä on vasta neljäs lomapäiväni. Jotenkin tuolla mökillä vain rentoutuu ihan erilailla kuin kotona. Loppulomalle meillä on suunnitelmat ihan auki vielä, Helsingissä olisi kiva piipahtaa lasten kanssa jossain välissä ja jos kelit pysyvät hyvinä niin varmasti mökilläkin viihdytään hyvin. Täällä on harmillisesti kaupungin monet uimarannat käyttökiellossa sinilevän vuoksi, joten senkin vuoksi on kiva, että mökki on noin lähellä ja päästään sinne uimaan vaikka joka päivä!

No joo, mutta siis itse otsikkoon. Saan tasaisin väliajoin aina kyselyitä meidän noista Kuutti Lavosen grafiikoista ja siitä mistä niitä oikein hankin. Viimeisin hankintani on ihan tuore ja se on nimeltään ”hetki”. Tämä ja kaikki meidän muut Kuutti Lavosen työt olen ostanut Raumalaiselta Reine Leinolta. Olen saanut aina superhyvää palvelua heiltä ja mielelläni tästä vinkkaan muillekin. Heillä on siis pysyvä Kuutti Lavosen näyttely Vanhan Raumassa Auleenin talossa ja lisäksi he lähettävät Lavosen töitä matkahuollon kautta veloituksetta sovitettavaksikin. Meidän kaikki työt olen siis tilannut matkahuollon kautta ja saanut rauhassa niitä mallailla ennen ostopäätöksen tekemistä. Jos työ ei tunnu omalta/tilaan sopivalta, voi sen palauttaa veloituksetta takaisin matkahuollon pakettina.

Kuutti Lavosen grafiikat vaihtelevat hinnoiltaan aikalailla riippuen koosta ja siitä minkä ikäinen työ on kyseessä. Meidän yksi työ on aika pieni ja muistaakseni sen hinta oli 350 euroa ja olohuoneessa oleva todella suuri 160 cm kokoinen maksoi muistaakseni 1200 euroa. kaikista kalleimmat mitä olen nähnyt ovat olleet noin 2000 euroa, toki huutokaupoissa harvinaisempien hinnat voivat grafiikoissakin nousta vielä korkeammaksikin. Työt tulevat ilman kehyksiä ja omani olen kaikki kehystänyt Lempäälän Ten Artissa. Muutamia Lavosen töitä olen nähnyt sielläkin myynnissä, joten kannattaa piipahtaa jos Ideaparkissa käväisette!

Reineltä olen tosiaan siis joskus kysynyt ihan suoraan jotain tiettyä työtä, kuten viimeksi tätä ”hetki” teosta nähtyäni sen kuvan instan syövereissä. Muutamalla kerralla olen pyytänyt heiltä kuvia niistä teoksista mitä heiltä löytyy ja olen saanut kuvat ja hinnat sähköpostiini. Kuutti Lavosen työt tuntuvat välillä olevan vähän kiven alla ja ilmeisesti ne menevät aika nopeasti kaupaksi heti kun gallerioihin saapuvat. Reineltä on kuitenkin yleensä löytynyt näitä Kuutin töitä aika hyvin, joten kannattaa ihmeessä kysäistä sieltä jos joku työ on mielessä.

Hetki-teos pääsi tuohon arkiolkkarin seinälle, siinä kun oli kiinnityssysteemit jo valmiina. Tässä kohtaa miellä oli se toinen Lavosen grafiikka ja se pitäisikin mallailla tuohon seinälle tämän viereen jahka ehdimme. Näissä Lavosen töissä on mielestäni jotenkin tosi kaunis värimaailma ja tunnelma ja joku näissä vaan itseeni kolahtaa niin, että tulee hankittua aina uusi teos lisää.

Muita paikkoja mistä olen bongannut Kuutti Lavosen grafiikkaa on Grafia 13, Galleria Bronda, Keskus Galleria ja Turussa Galleria Joella.

  • Riikka
    27.8.2020 at 14:37

    Hei, koska ostit tuon Hetki työn ja minkä hintainen oli? Mietin vain mitä tarjoan kun yksi olisi myynnissä. Haluaisin ostaa myös Suhde grafiikan tai edes julisteen, joita oli näyttelyssä Helsingissä myynnissä, mutta en ole löytänyt mistään.

Lue lisää