Ollaan vaan

*kuvissa näkyvä ruokailuryhmä saatu veke.fi

Muistan kuinka viime kesänä tähän aikaan en mistään muusta haaveillut kuin siitä, että meillä olisi terassi. Ja nyt kun terassi on valmis, kalustettu ja aivan ihana, huomasin etten ole ehtinyt edes oleskella siellä juuri ollenkaan! Juttelin instan puolella jokin aika sitten fraasista, joka saa itseni aina mietteliääksi. Se kuuluu ”remember when you wanted what you currently have”. Haaveilu on ihanaa ja monesti se toimii hyvänä motivoijana tekemisessä, mutta monesti myös haaveet saattavat saada meidät unohtamaan mitä kaikkea mahtavaa olemmekaan jo saavuttaneet.

Olen kesän aikana tehnyt niin paljon kaikkea, etten ole oikein ehtinyt olla vaan. Olin jo ehtinyt unohtaa kuinka paljon kaipasinkaan viime kesänä takapihalle paikkaa jossa voisi vain olla. Ja nyt kun se on tässä niin ei muka ole aikaa. Kiireestä höpöttäminen on itsestänikin vähän ärsyttävää, sillä tekeminenhän ei tästä maailmasta katoa koskaan. Loppupeleissä kyse on siitä, mitä haluaa tehdä ja mitä asioita priorisoi. Myönnän, että olen todella huono vain olemaan, etenkin kotona. Koko ajan alitajunnassa raksuttaa mitä kaikkea ”pitäisi tehdä” ja lopulta päädyn tekemään niitä, että sitten kun ne on valmiita, saisi olla vaan. Ja kuinka ollakaan sitten tulee seuraava homma ja seuraava ja…

Sliik Makia Mekko

Olen jollain lailla aika rauhaton sielu ja kuitenkin nautin sellaisesta touhuamisesta, mutta itsessäni on huonona puolena juurikin se, etten oikein osaa himmata. Ja tottahan se on, vaikka kuinka tykkäisikin tekemisestä, ei ihmistä ole luotu ikiliikkujaksi. Monet tuttuni aina kysyvät ”missä ihmeen välissä sä teet kaiken?” ja minä vastaan milloin mitäkin, mutta itsestä aina tuntuu, että siinä sivussahan ne tulee. En todellakaan koe tai ajattele olevani mikään superihminen, olen vain sen luontoinen, että haluaisin tehdä asiat valmiiksi heti ja sitten saatan tehdä niitä yömyöhään niin kauan kunnes ne ovat valmiita. Enkä sano, että tämä on mikään hyvä ominaisuus ihmisessä.

Olen lukenut paljon juttua uupumisesta ja monissa niissä ihmiset kertovat, että ”yhtenä aamuna en vain enää päässyt sängystä ylös”. En halua, että minulle käy niin ja tässä olenkin nyt miettinyt, että ihan oikeasti pitäisi oppia hidastamaan tahtia. Kun on elänyt vuosikausia tietyllä lailla, vaatii tapojen muuttaminen tietoista päätöstä ja oikeasti töitä. Minun pitäisi opetella olemaan tekemättä mitään, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Tekeväiseen luonteeseen kun yhdistetään vielä se, etten oikein osaa sanoa ”ei” niin voitte kuvitella, että olen aika monessa jutussa mukana. Tämän jutun kirjoittaminen tuntuu itsestä vähän vaivaannuttavalta, sillä en oikeasti ajattele tämän olevan mikään hyvä juttu tai tavoiteltava asia, vaikka se monen mielestä ihmisessä nostetaankin sellaiseksi positiiviseksi ominaisuudeksi. ”Sä nyt olet niin aikaansaava ja ahkera” on yleensä kehu, mutta itse aina mietin ”Ai minä vai? No tässä nyt on tullut touhuttua kaikenlaista…” ja itsestä tälläinen tekeminen ja touhuaminen on vain sitä normaalia elämää ja tällainen minä olen.

Koitankin nyt opetella enemmän vain olemaan ja nauttimaan tästä kaikesta mitä ollaan jo saatu aikaan. Omakotitaloasujana tekemistä löytyy aina, mutta koitan nyt jatkossa kysyä ensin ”mitä kamalaa tapahtuu jos en tänään tätä teekään?” Usein miten vastaus on: ei yhtään mitään!

Olen nyt kyllä tosi tyytyväinen siitä miltä terassillamme näyttää. Ihanan iso sohva mahdollistaa koko perheen hengailun ja Veke.fi kaupasta saatu upea ruokailuryhmä viimeistelee kokonaisuuden. Tämä kaunokainen on siis heidän Durafit-Seattle ruokaluryhmä, jossa on aivan ihana kuitusementistä valmistettu pöytä sekä kuusi harmaata tuolia. Tuoleissa on tosi mukava istua ja pöydän pinta sekä helppohoitoisuus on tehnyt kyllä itseeni suuren vaikutuksen! Kannattaa kurkata muutkin Veken puutarhakalusteet, sillä ne ovat nyt kaikki -30% alennuksessa! Puutarhakalusteet löydät täältä. Tuota pöytää löytyy myös erilaisena settinä toisenlaisten tuolien kanssa, pöytä on minusta siis valtavan kaunis ja suosittelen sitä kyllä lämpimästi.

Eilen minulla oli vapaapäivä ja tapojeni mukaisesti heti aamusta mietin ”mitähän sitä tänään tekisi?”. Lopulta kuitenkin päivä meni ihan vain kotosalla tekemättä oikein mitään ja se oli ihanaa! Leivoin helpon ja nopean omenahyveen, keräsin kasalle sisustuslehtiä joita en ole ehtinyt lukea ja nautin tuosta ihanasta ja valmiista terassista. Päivä tuntui kivalta, vaikkei tosiaan mitenkään erityinen ollutkaan. Näitä ehdottomasti lisää!

Terassikuvien myötä toivottelenkin teille oikein ihanaa viikonloppua. Itsellä menee viikonloppu osittain töissä, mutta onneksi se tietää aina mukavia arkivapaita tuleville viikoille!

  • Sari Riekkola
    6.7.2019 at 00:33

    Niin tyylikäs terassi ja ihanan iso, kalusteet aivan mahtavia!

    Itsekin opettelen joutilaana olemista, se on välillä aika vaikeaa, mutta eiköhän sitä pikku hiljaa siihenkin jollainlailla opi, aina ei todellakaan tarvitse tehdä jotakin. Käsileikkauksen myötä, tänä kesänä, joutenoloa on tullut väkisinkin opeteltua. Olen katsellut paljon leffoja ja sarjoja, lueskellut blogeja ja mikä ihanaa, nukkunut melkein joka päivä pienet päikkärit.

    Ihanaa kesää sinulle <3

  • Heidi
    12.7.2019 at 10:47

    Hei.
    Mistä sohvaryhmä?

    • Sini
      14.7.2019 at 21:11

      Se on bauhausista

Lue lisää