Wirkkala valaisimet olohuoneessa

Kaupallinen yhteistyö Airam

Olen jo pidempään ihaillut Airamin Wirkkala valaisimia ja miettinyt, että kolmen rykelmänä ne näyttäisivät varmasti tosi kivalta olohuoneessamme. Koska olohuoneemme on aika avonainen ja korkea, näyttää helposti yksi valaisin liian pieneltä tilassa. Vanha valaisimemme oli todella kaunis ja pidin siitä kovasti, mutta omasta mielestä se oli aavistuksen liian pieni noin isossa tilassa. Nyt olohuoneessamme komeilee kolme näitä Airamin Wirkkala valaisinta enkä voisi olla tyytyväisempi lopputulokseen!

Airamin Tapio Wirkkalan suunnittelemia valaisimia löytyy useampana versiona ja ensin pohdin hieman sitä kauniin sinistä lasikupua, mutta lopulta päädyin tähän hiekanruskeaan. Sininen näyttää kyllä todella kauniilta, olen sitä kuvissa ihaillut, mutta meidän kodin ilmeeseen nämä beiget olivat ehkä se parempi vaihtoehto. Näitä Wirkkala valaisimia voi siis ostaa yksitellen ja kattokupin ansiosta koota sitten kolmen rykelmään. Meidän kokonaisuuteen valitsin kaksi WIRKKALA K2-135 valaisinta ja yhden WIRKKALA K2-142 valaisimen. Näissä tulee siis lasikuvun lisäksi WIR-85 led-lamppu, jonka Tapio Wirkkala suunnitteli Airamille jo vuonna 1959. WIR-lamppu palkittiin Milanon XII triennaalissa vuonna 1960 ja siitä tuli hetkessä kansainvälinen ja kaupallinen menestys. Ja se näyttää hyvältä myös ilman lasikupua!

Kolmen lasisen valaisimen rykelmä on ihana katseenvangitsija olohuoneessa ja, koska johto näissä on musta, valitsin myös kattokupin sävyksi mustan. Kattokuppeja löytyy myös valkoisena ja hopeisena ja ne sopivat mielestäni kauniisti noiden kirkkaasta lasista tehtyjen Airam design valaisimien kaveriksi. Lasikupuja löytyy siis tosiaan hiekan, sinisen, harmaan ja kirkkaan lasin sävyissä ja mielestäni aika hauskan näköistä on myös jos noita sävyjä yhdistää keskenään!

Laitoin valaisimet roikkumaan melko matalalle tuohon sohvapöydän päälle. Näin niihin ei pitäisi kenenkään lyödä päätänsä, joskin olen itse kerran pölyjä pyyhkiessäni unohtanut nuo ja kolautin niihin pääni, mutta onneksi eivät menneet rikki. Mielestäni nämä sopivat kivasti juurikin sohvapöydän tai ruokapöydän päälle tai esimerkiksi sängynpäädyn viereen lukuvaloiksi.

Päällä ollessaan näistä tulee kauniin sävyinen valo ja mukana tuleva LED-polttimo on himmennettävä ja sen värilämpötila on 3000K. Meillä on yleisvaloina 4000K led paneelit ja tykkään, että muut valaisimet ovat sitten hieman lämpöisemmän sävyisiä.

Ja jos kokonaisuuteen haluaa joskus vaihtelua, voi nuo lasikuvut ottaa välillä pois ja käyttää näitä pelkästään noilla polttimoilla, jotka itsessään ovat jo todella kauniit. Nämä ovat nyt olleet meillä käytössä jo tovin ja olen kyllä tosi tyytyväinen nyt tähän olohuoneen ilmeeseen ja siihen, kuinka kivasti isompi valaisinrykelmä tuohon sopii.

Mitä tykkään olohuoneen uusista valaisimista?

  • Kati
    29.7.2019 at 22:07

    Valaisimet ovat todella kauniit, veistokselliset ja ilmavat.

    Kysyisin Adean Band sohvasta tarkennusta: minkä kokoiset sohvat teillä on? Syvyys on ilmeisesti kapeampi 95? Lähinnä mietin, minkä pituinen sohva on ja minkä kokoinen siihen yhdistetty rahi on? Mietin itse parhaillaan mittasuhteita ja pohdin divaanisohvan ja suoran sohvan+rahin välillä, kumpi toimisi paremmin.

    • Sini
      29.7.2019 at 23:25

      Heippa! Meillä on 180cm tuo lyhyempi ja 250cm tuo pidempi. Isompaan mahtuu hyvin nelihenkinen perhe löhöilemään. Syvyys on tosiaan se kapeampi. Olen kokenut tuon irrallisen rahin tosi käteväksi!

  • Kati
    30.7.2019 at 08:20

    Kiitos Sini, kerrotko vielä tuon rahin mitat, niitä kun on myös monen levyisiä ja pituisia.

    • Sini
      30.7.2019 at 14:16

      Juu tämä on se 95×60 kokoinen!

Lue lisää