*Yhteistyössä marimuksu Laitoin instan puolella pienen kyselyn seuraajilleni, että kiinnostaisiko heitä jonkinmoinen kampanja liittyen syksyn lastenvaateuutuuksiin. Homma sai kannatusta ja niinpä yhdessä marimuksu kaupan kanssa järkkäsimme kamppiksen, jossa saatte nyt -20% alennuksen kaikista syksyn lastenvaateuutuuksista (ei Kaiko). Marimuksussa on…
elokuu 2019
Kaupallinen yhteistyö Osmo Color Käsittelimme terassimme OrganoWood® käsittelyllä aika tasan 3 kuukautta sitten ja nyt on aika kurkata millainen muutos terassissa tapahtui tämän ensimmäisen kesän aikana. Olen kesän aikana saanut mys runsaasti kyselyitä tästä käsittelystä ja kokosin tähän postaukseen…
*kaupallinen yhteistyö Hakola Minulla on ollut etsinnässä meidän ”leffatilaan” uusi sohvapöytä alkuvuodesta saakka kun tilan sohva täydentyi rahilla. Edellinen Ikean rottinkipöytä oli 160 cm pitkä ja rahin kanssa tila kävi liian ahtaaksi. Sohvapöytäasia jäi kuitenkin kaiken muun ohella vähän…
*tuotteet saatu Nordic Swan Living Olen lomalla siivonnut ahkerasti kaappeja ja tuossa yksi päivä kävin läpi kaikki meidän petivaatteet. Meillä oli useampia ”ihan kivoja” petivaatteita, mutta jotenkin kuitenkin itse aina valitsen lopulta ne suosikit, ne kaikista ihanimmat ja mukavimmat.…
Kyselin instassa kiinnostaisiko teitä takkipostaus alennusmyynneistä ostamistani Parajumpersin takeista ja se sai kannatusta, joten tässäpä se nyt olisi. Minulta löytyy muutama Parajumpers merkkinen takki jo ennestään ja olen ollut tosi tyytyväinen niiden laatuun, joten sen puolesta voin ainakin niitä…
kuvat: h&m home Jatketaan vielä syksyn sisustusuutuuksilla ja kurkataan tällä kertaa h&m Home malliston uusiin tuotteisiin. Olikohan se viime vuonna kun h&m laajensi myös huonekaluihin ja valaisimiin ja niitä löytyy nyt tämänkin syksyn mallistosta. Näyttävät olevan myös todella suosittuja,…
kuvat: anno Annon tuleva syysmallisto ihastutti heti ensi näkemästä ja poimin tähän muutamia omia suosikkejani. Annon mallistossa jatkaa ihanalla luonnonläheisellä linjalla ja syksy on täynnä murrettuja sävyjä ja pörröisiä materiaaleja. Malliston ensimmäiset tuotteet tulevat myyntiin jo elokuussa, en malta…