Kaupallinen yhteistyö elfa

Olemme asuneet täällä nyt reilut kaksi vuotta ja voin vihdoin sanoa, että autotallikin on valmis! Tähän saakka autotalli on toiminut käytännössä isona varastona eikä sinne ole autoa saanut mahtumaan ollenkaan. Kesällä mies urakoi autotallin sisäpinnat valmiiksi ja tyhjensimme koko autotallin tavaroista. Siitä alkoi armoton karsiminen ja järkkäily ja vihdoinkin kaikella on oma paikkansa ja autokin mahtuu talliin! Iso kiitos elfalle, joka mahdollisti näin mahtavat säilytyskalusteet, olemme kyllä todella tyytyväisiä lopputulokseen. Kurkataanpa sitten lisää, postauksen lopusta löytyy vielä suunnittelukuvat kokonaisuuksista. Hyviä idoita ja vinkkejä saa myös elfan sivuilta heidän autotalli-osiostaan!
Autotallissa meillä ei ole erillistä varastoa vaan koko talli on yhtä suurta tilaa. Ovesta tultaessa ensimmäisenä on puutarha-osio, jossa yhdellä seinustalla on siis puutarhaan ja pihatöihin liittyviä tavaroita. Elfa on tosi kätevä tuote siinä mielessä, että kaikki on täysin muokattavissa omien tarpeiden mukaan. Samat tuotteet käyvät moneen eri tarkoitukseen ja hyllyjen, korien ym paikkoja voi halutessaan muutella niin kuin haluaa. Monipuolisuus ja muunneltavuus olikin yksi syy miksi päädyimme juuri elfaan. Elfan sivuilla on kätevä suunnitteluohjelma, jolla voi tehdä omia suunnitelmia tilaan kuin tilaan. Elfan tuotteet toimivat niin vaatehuoneessa kuin autotallissakin ja jatkossa säilytysjärjestelmiä voi täydentää eri tuotteilla tarpeen mukaan.

Oven vieressä meillä on turvakantokiskot, joihin saa kätevästi kiinnitettyä erilaisia koukkuja ja lisäosia. Asennuksessa ensin laitetaan aina nämä turvakantokiskot ylös ja ne ovatkin ainoat osat, jotka vaativat seinään ruuvaamista. Muut osat kiinnittyvät näihin riippukiskojen avulla ja kokoaminen on tosi helppoa ja nopeaa!
Ensimmäisessä osassa on siis vain nuo turvakantokiskot, joihin laitoimme erilaisia koukkuja ja pidikkeitä puutarhatyökaluja varten. Valkoharmaat Fiskarsin puutarhatyökalut sopivatkin tänne kuin nenä päähän, ne saimme jo kesällä Fiskarsilta pr-lähetyksenä ja ovat odottaneet sopivaa säilytyspaikkaa siitä lähtien. Elfan säilytyskokonaisuuksia löytyy harmaana ja valkoisena ja valitsimme tänne autotalliin tämän harmaan. Kantokiskojen jälkeen kokonaisuus jatkuu säilytyskalusteena, johon riippukiskojen avulla laitoimme ylös lankahyllyjä, keskelle säilytystauluja ja alas ulos vedettäviä mesh-koreja. Säilytystauluihin saa kiinni vaikka minkälaisia lisäosia ja meillä on tuossa mm. erilaisia koukkuja, tarjottimia sekä säiltyslokeroita ja nipsuja. Keskeltä löytyy valkoinen työtaso, samanlainen työtaso on myös autotallin peräseinällä olevassa työkaluosiossa.


Koska erillistä varastoa ei ole, käytimme elfan free standing kokonaisuutta tilanjakajana. Tämä on tosi kätevä mikäli ei halua seinille kiinnittää mitään ja näitäkin voi muokata ihan omien toiveidensa mukaan. Netistä löytyy paljon inspiraatiokuvia, free standing toimii niin työpisteenä kuin vaikka eteisen säilytyskalusteena tai vaatetelineenä! Meidän omassa on pelkästään pystykiskoja, säädettäviä jalkoja sekä lankahyllyjä. Lankahyllyt ovat mielestäni kivan ilmavat verrattuna umpinaisiin hyllyihin. Tämä osio on meidän ”varasto” ja hyllyillä on nyt Orthexin* SmartStore recycled-sarjan laatikoita, joihin on helppo laittaa kaikki tavarat omille paikoilleen. Laatikoissa säilötään niin joulukoristeita, urheilutavaroita kuin vaikkapa sesonkiajan kenkiä ja muuta sellaista mitä ei kotona sisällä tarvitse kovin usein. Laatikoihin merkitin vielä dymolla mitä missäkin on, helpottaa sitten tavaroiden löytämistä kun niitä tarvitsee. (*orthex-tuotteet saatu)

Järjestyksen ylläpitäminen on lopulta tosi helppoa kunhan vain kaikille tavaroille on mietitty oma paikka. Ennen meillä oli sekaisin erilaisissa laatikoissa kaikki ja aikaa kului aina tuhottomasti siihen tavaroiden etsimiseenkin. Nyt kun joka jutulla on oma paikka, pysyy järjestyskin huomaamatta parempana, sillä tavarat tulee laitettuakin takaisin paikoilleen paremmin. Pitäisi laajentaa tätä juttua myös kodin sisätiloihin, siinäpä taitaa olla seuraava urakka!


Tässä yllä autotallin ”ennen” kuva. Olimme toki jo roudanneet kaikki tavarat sieltä katokseen, sillä jouduimme maalata autotallin seinät ja katon ennen kuin pääsimme asentamaan itse säilytyskalusteita.

Freestanding osion jälkeen voidaan kurkata tuonne peräseinälle, joka on meillä se ”työkaluosio”. Tämä on tosiaan se ”miehen valtakunta” ja jotain työkaluja ja tavaroita jo lajitelinkin tuonne omille paikoilleen, mutta useampi sekalainen laatikko odottaa vielä, että mies ehtisi niitä katsoa läpi ja järjestää oman makunsa mukaan. Kokonaisuus on hyvin samantyylinen kuin puutarhaosio koreineen ja hyllyineen, mutta säilytystauluissa on hieman erilaisia osia. Noihin tauluihin saa tosiaan omat kiinnikkeet mm. ruuvimeisseleille ja allaoleviin utility-kantokiskoihin saa kätevästi erilaisia koukkuja, pidikkeitä ja vaikka mitä osia erilaisille työkaluille.

Jotain harvemmin käytettyjä työkaluja-ja tarvikkeita on hyvä säilöä laatikoissa ja kuvissa näkyvät mustat laatikot ovat Orthexin* SmartStore pro-sarjaa, mikä on vahvempaa ja kestävempää tekoa oleva sarja. Raksa-ajoilta meillä jäi myös paljon erilaisia tarvikkeita yli ja ne saimme nyt myös hyvin talteen noihin laatikoihin. Nämäkin olisi tarkoitus vielä merkkailla dymolla mitä missäkin on jahka saamme kaikki tavarat läpikäytyä. (*Orthex tuotteet saatu)


Suunnitteluvaiheessa on aina vähän hankala ajatella mitä kaikkea sitä nyt tarvisikaan ja mekin totesimme, että ehkä noita metallisia säilytystauluja voisi olla vielä kaksi lisää. Ajattelimmekin hankkia vielä jossain vaiheessa vähän täydennystä tähän kokonaisuuteen, parempi kuitenkin aina näin päin eikä niin, että tulee tilattua liikaa.



Sitten olisi vielä yksi osio eli harrastus-osio. Tälle yhdelle seinälle ei voi laittaa mitään ulkonevia osia, sillä muuten auton ovet eivät mahtuisi aukeamaan. Niinpä tälle seinälle laitoimme vain noita turvakiskoja kahteen korkeuteen ja niihin hankimme erilaisia koukkuja ja pidikkeitä. Koukuissa on kätevä säilöä suurempia tavaroita kuten esimerkiksi tikkaita, lumikolaa tai vaikkapa polkupyöriä ja työkalupidikkeet ovat todella käteviä mailojen säilytykseen! Lisäksi elfalla löytyy noita näppäriä pallopusseja, joissa voi säilyttää pallojen lisäksi myös mailoja tms. harrastustavaraa.
Sukset saa kätevästi kantokiskojen ja hyllypidekkeiden avulla seinälle ja samalla tyylillä saa säilytettyä seinällä esimerkiksi puutavaraa tms pidempiä juttuja.

Vietin useita tunteja netissä etsien erilaisia elfa inspiraatiokuvia ennen kuin päädyimme tuotteet tilaamaan. Netti on ideoita pulloillaan enkä todellakaan olisi tiennyt tai tajunnut mihin kaikkeen näitä voi käyttää ellen olisi kuvista nähnyt. Suosittelenkin siis googlettelemaan elfa kokonaisuuksia jos mietinnässäsi on elfan säilytyskalusteet. Ihmiset ovat käyttäneet näitä kyllä mitä kekseliäimmillä tavoilla ja sain paljon hyviä ideoita omiinkin säilytyskokonaisuuksiin.
Aiommekin tilata vielä muutaman kantokiskon myös autokatoksen puolelle, johon saisimme sitten paikat erilaisille talvitavaroille kuten pulkille, potkukelkalle yms isommille jutuille. Näin ne eivät sitten loju aina pitkin pihaa ja kesän tullenkin olisivat kätevästi sitten suojassa katoksessa.
Laitoin tähän alle vielä piirroskuvat noista meidän kokonaisuuksistamme jos niistä olisi jollekin apua. Ja kysykää ihmeessä jos postaus herätti jotain kysymyksiä, koitan vastailla parhaani mukaan ja jos en jotain tiedä niin selvitän elfan päästä asian!


Laura Sarrola
29.3.2020 at 15:52Aivan mahtavan kokoinen ja näköinen järjestelmä. Olisipa meilläkin noin iso talli😍❤️ Juuri googlettelen ja suunnittelen omaa autotallin seinää (350cm) ja tuskailen elfan suunnitteluohjelman kanssa.
En löydä sieltä noita kannattimia joissa sinulla sukset? Millä nimellä niitä voisi etsiä?
Meillä seinä olisi kokonaan harrasteseinä ja suksia sekä lautoja löytyy iso läjä.
Laura
Sini
29.3.2020 at 18:22Moi! Ne on sellaiset erilliset osat mitkä ostetaan tavallisiin kannattimiin eli nämä https://www.k-rauta.fi/tuote/kannatin-elfa-tapilla-478170/7315494781704
ja tosiaan noihin tarvit alle vielä nämä https://www.k-rauta.fi/tuote/kannatin-elfa-420mm-platina-414280/7315494142802