Eräänä aurinkoisena päivänä

Viime viikonloppuna pidin kotonamme Tupperware kutsut ja kun kerrankin koko talo oli suhteellisen siisti ja tavarat paikoillaan niin nappasin muutaman kuvan ennen kutsujen alkamista. Perjantaille sattui onneksi hyvä ja aurinkoinen ilma illaksi ja niinpä kahvittelutkin pystyi laajentamaan terassin puolelle.

Kirkkaassa auringonvalossa kuvaaminen on vähän haastavaa, sillä monesti osa kohdista ylivalottuu ja kuviin tulee kovia kontrasteja. Niinpä harvoin tuleekaan kuvattua aurinkoisella ilmalla, mutta taas livenä mielestäni kotimme on kauneimmillaan juuri tällaisessa valossa. Tykkään lämpöisestä sävystä ja tunnelmasta ja yleensä ottaen siitä kuinka valo kulkee kotonamme. Kauneimmat hetket ovat ehdottomasti ilta-auringossa kun valo siivilöityy takapihan puiden läpi luoden seiniin kauniita varjoja.

Olen monesti aikaisemminkin todennut, että liian harvoin tulee pysähdyttyä ja vain nautittua näkymistä kotona. Arkena katse osuu useinmiten vain niihin väärissä paikoissa oleviin tavaroihin, lelukasoihin ja tekemättömiin töihin. Monesti huomaan, että olen unohtanut kokonaan nauttia kotimme kauneudesta kaiken tämän sekasorron keskellä. En voi sanoa erityisesti nauttivani siivouksesta, mutta nautin kovasti siitä tunteesta mikä tulee kun koko talo on puhdas, tavarat ovat paikoillaan ja näköpiirissäni ei ole mitääm mikä rikkoisi harmonian. Ehkä pitäisi opetella löytämään kauneus myös siellä arjessa, mutta taas toisaalta siivouksen jälkeinen hyvänolontunne toimii hyvänä motivaattorina tarttua imuriin ja pistää paikat kuntoon.

Yksi asia minkä koen tuovat paljon iloa arjessa minulle on kukat. Jonkun mielestä leikkokukat ovat ihan turhaa rahan tuhlausta, mutta itse annan arvoa paljon sille millaisen tunnelman kukat tuovat kotiin ja etenkin minulle. Tänne on avattu uusi kukkakauppa ja kävin sieltä hakemassa viikonlopuksi kukkakimpun. Kimpusta tuli todella kaunis ja olen ihastellut sitä siitä asti joka päivä. Katse hakeutuu automaattisesti kauniisin asioihin jättäen ne sotkut varjoonsa ja yksinkertaisesti kukkakimppu tuo paljon iloa ja siitä maksan mielelläni.

Katse hakeutuu automaattisesti kauniisin asioihin jättäen ne sotkut varjoonsa ja yksinkertaisesti kukkakimppu tuo paljon iloa ja siitä maksan mielelläni.

Äitini teki kutsuille kauniin täytekakun, josta nappasin vielä äkkiä yhden kuvan. Pian tämän jälkeen talo täyttyi puheensorinasta ja elämästä ja muistin taas kuinka kiva tällaisia kutsuja onkaan järjestää. Ruuhkavuodet ovat aika ylikulutettu sana, mutta jotain sen tyylisiä elävänä nämä hetket ovat aika tervetulleita!

  • Tiina
    8.9.2019 at 09:41

    Kauniita kuvia jälleen. Silmääni tarttui tuo valkoinen maljakko. Saanko udella sen alkuperää, etsinnssä kun olisi juuri tuollainen kapeasuinen.

    • Sini
      14.9.2019 at 15:26

      Heippa ja kiitos 🧡 ostin sen kukkakaupasta, pohjassa lukee Selja T.

  • Jonna
    13.9.2019 at 09:39

    Mikä on tuo kaunis olohuoneen matto?

    • Sini
      14.9.2019 at 15:25

      Se on wm-carpet silkkitie. Voin suositella, maailman pehmein matto!

Lue lisää