*Kuvan Akari 1A valaisin saatu Finnish Design Shopista. Postaus sisältää mainoslinkkejä.

Valaisimet ovat itselle yksi suuri heikkouteni ja toimivat meillä sisustuksessa toki käytännöllisinä valaistuselementteinä, mutta myös kauniina taideteoksina. Maailma on pullollaan mitä ihanimpia valaisimia ja kokosinkin tähän postaukseen tämän hetkiset omat suosikkini. Yksi niistä on tämä kuvissa näkyvä Vitran Akari A1 paperivalaisin*, joka on jotenkin ihanan symppis ja valaisee kauniin pehmeästi. Paperivalaisimet ovatkin jo tovin olleet yksi sisustuksen trendi, mutta trendistä huolimatta sanoisin monen olevan myös aikaa kestävä klassikko.
Valaisimissa itse koitan aina miettiä juurikin sitä, että ne kestäisivät aikaa ja kulkisivat sisustuksessa osana vuodesta toiseen. Niinpä meidän kodin monet valaismet ovatkin aika klassisia ja simppeleitä, mutta ihastuttavat ehkä sen vuoksi yhä uudelleen. Kollaasiin kokosin hieman uudempia tuttavuuksia, joiden muotoilu tai jokin muu ominaisuus miellyttää oma silmääni. Yksi kollaasin valaisin meiltä kotoa löytyykin, muita olen vain ihaillut kuvissa. Jalkavalaisimien kiintiö alkaa olla kyllä kodissamme täynnä, mutta jokin pieni pöytävalaisin voisi vielä löytää paikkansa esimerkiksi makuuhuoneestamme.


- Menu JWDA lattiavalaisin. Massiivinen jalkavalaisin, jossa ihastuttaa etenkin marmorinen jalkaosa. Sopii moneen sisustukseen!
- Nelson Saucer bubble-sarja. Jos hankkisin nyt kattovalaisinta, valintani olisi tästä sarjasta littana bubble-valaisin. Valaisimet näyttävät paperivalaisimilta, mutta ovat valmistettu suihkuttamalla metallikehikon päälle läpikuultavaa valkoista muovihartsia.
- New Works material-valaisin. Tässä ihastuttaa tumma savustettu tammi sävy, sopii kauniisti esimerkiksi keittiön seinävalaisemeksi.
- New Works kizu-valaisin. Sarja on täydentynyt pienemmällä mallilla ja mustalla marmorilla, tämä koko sopisi paremmin omaan kotiin, sillä suurempi koko on aika massiivinen.
- Flos Gatto piccolo. Tämä meidän kodistamme löytyykin tuossa isommassa koossa ja on aivan ihana! Sopii niin lattialle kuin pöydällekin!
- Skagerak Terne. Puutuotteistaan tunnettu Skagerak on laajentanut valaisimiin ja tämä lyhtymäinen Terne on mielestäni kauniin klassinen ja sopii niin kotiin kuin vaikkapa mökillekin.
- Louis Poulsen PH3/2. Tämä on klassikkomalli, mutta nyt uutuutena on messinki/meripihka väritys. Olen tätä ihaillut instagramissa useammissa kuvissa ja meripihka näyttää todella kauniilta tuossa valaisimessa!
- Le Klint 375S. Tässä on pöytävalaisin, jonka voisin mieluusti ottaa omaan kotiini. Tämä on kauniin siro ja muistuttaa kevyttä paperivalaisinta, mutta varjostimen taitokset tuovat tähän kivan oman jujun.

Mitä pidit näistä poiminnoistani? Löytyikö omaa suosikkia?
Aimeé
7.11.2019 at 17:19Hello. Where is that pretty cart from?