Syksyn sävyjä tekstiileillä

Mikähän siinä on, että kun oikeasti olisi vaikka mitä (tylsää) tekemistä niin aina silloin tulee inspiraatio tehdä jotain ihan muuta asiaan kuulumatonta? Eilen aloitin siivoamisen, koska huomenna meillä on Eevin synttärit ja jotenkin siivoaminen sitten vähän jäi kun innostuin vaihtamaan sohvaan uusia päällisiä. Samalla kaivoin tänään vielä kaapista vähän syksyisempiä tekstiilejä esiin ja oleskelutiloihin tuli ihan kiva muutos nollabudjetilla.

Vaikka nämä toisetkaan sohvanpäälliset eivät mitkään kovin tummat tai radikaalisti erilaisemmat ole kuin ne valkoiset niin kuitenkin aika pienillä sävymuutoksilla koko tilaan tuli ihan erilainen ilme. Tykkään kyllä hurjasti edelleen näistä meidän toisista päällisistä, tässä isommassa on tällainen hieman harmaa sävy ja pienemmässä vähän enemmän beigeen taitava. Tunnelma muuttui kuitenkin tosi paljon ja nyt on kodissa ihanan pehmeä ja hieman hämyisempi syysfiilis.

Kaikki tekstiilit olivat jo meillä olemassa olevia mitä olen jemmannut kaapissa. Jos siis hankkii muutamia erilaisia tyynynpäällisiä, saa vuodesta toiseen kivoja muutoksia suhteellisen pienellä budjetilla.

Tänä syksynä orannsin sävyt ovat ihastuttaneet erityisesti ja viime vuotiset marimekon tiiliskivi-kuosin tekstiilit sekä tämän syksyn marimekon pellavatyynyt sopivat mielestäni tosi kivasti yhteen. Oranssi ei muuten ole oikein oma suosikkini, mutta tällaisena murrettuna versiona on se mielestäni tosi kaunis.

Oranssi ei muuten ole oikein oma suosikkini, mutta tällaisena murrettuna versiona on se mielestäni tosi kaunis.

Nyt edessä olisi sitä siivousta mikä jäi eilen kesken ja vielä paljon leivontapuuhia. Oikein mukavaa viikonlopun jatkoa sinne!

  • Kati
    19.10.2019 at 18:18

    Niin kaunis tunnelma! Kenen taitelijan onkaan tuo iso taulu sohvan yllä?

Lue lisää