Ajatuksia viikon varrelta

Itsellä on ollut jonkinmoinen lukko kirjoittamisen suhteen enkä ole oikein saanut lopulta aikaiseksi mitään tänne blogin puolelle. Maailma on muuttunut viikossa paljon. Suomi on muuttunut ja meidänkin elämä on muuttunut. Jotenkin tuntuu, etten oikein tiedä mitä järkevää sitä sanoisi. Ja tuntuu, että pitäisi olla jotain painavaa ja tärkeää asiaa näinä hetkinä. Kuitenkin kaikesta muutoksesta, kaaoksesta, epävarmuudesta ja ahdistuksesta huolimatta sitä itse ainakin kaipaa myös sitä kepeää sisältöä. Jotain muuta kuin koronaa. Ja niinpä ajattelin, että avaan koneen ja katson mitä tekstiä tänne syntyy sen enempää miettimättä.

Kaikki on aikalailla muuttunut, mutta arki kuitenkin rullaa suhteellisen samanlaisena etäopetusta lukuunottamatta. Ruokaa on laitettava, pyykkiä pestävä ja kotia siivottava. Koska harrastukset loppuivat ja missään ei käydä niin olen itse kuluttanut vapaa-aikaa siivoamalla. Kävin yhtenä vapaapäivänä läpi kaikki keittiön kaapit ja laatikot ja seuraavaksi tarkoitus olisi siivota vaatehuone ja käydä lasten pienet vaatteet läpi. Asioita mitä en muuten muka koskaan ehdi tekemään. Nyt on niillekin aikaa. Ja huomaan, että moni muukin on innostunut kuluttamaan vapaa-aikaansa siivoamiseen, sillä olette tilanneet mahdottoman määrän taas siivousliinoja minun kauttani. En olekaan täällä maininnut, mutta olen aloittanut Tupperware konsulenttina ja minua voi seurata instassa @sini_tupperware tilin kautta. Postitan tilauksia myös, joten ei ole väliä missä päin Suomea asustelet.

Ja töitä, niitä on saanut tehdä paljon. Sekin on asia, josta pitäisi olla kiitollinen eikä ainakaan valittaa, sillä monella tilanne on nyt kovin toinen. Lomautuksia on nyt usealla työpaikalla ja se on ihan kamalaa. Kaiken muun lisäksi pitää myös miettiä toimeentuloa ja miten taloudellisesti selviää ja toivotan kaikille siinä tilanteessa olevalle kovasti tsemppiä ja jaksamista. Etääopetuksen myötä oma arvostukseni opettajia kohtaan on myös noussut huimasti, vaikka toki korkealla se on aina ollutkin, sillä oma äitini on opettaja ja tiedän minkälaisen työmäärän hän tekee varsinaisen opetustyön ulkopuolella. Uskon, että monilla opettajilla on nyt etäopetuksesta huolimatta enemmän töitä ja enemmän mietittävää miten kaikki asiat saadaan rullaamaan.

Terveydenhuoltoalan henkilöstö on nyt myös lujilla ja kaikilta vaaditaan venymistä. He ovat myös koko ajan alttiita itse sairastumiselle ja mikäli kotona on riskiryhmään kuuluva, on tilanne varmasti raskas ja hankala. Samoin se on itselläni, sillä työskentelemme normaalisti ja asiakkaiden kanssa ollaan tekemisissä koko ajan. Vaikka suojavälineitä on hankittu ja käytäntöjä muutettu, ei kuitenkaan koskaan tiedä keneltä sen tartunnan voi saada. Meidän perheessä on yksi riskiryhmään kuuluva ja juuri pohdin jos töissä tulee eteen tilanne, että tartunnan saamiselle herää epäilys, kuinka sitä sitten toimisi? En missään nimessä haluaisi tuoda tartuntaa kotiin, mutta eipä sitä muutakaan paikkaa ole.

Kaikesta huolimatta nautin kuitenkin itse edelleen samoista asioista kuin ennenkin ja sisustusjutut ja valokuvaus ovat asioita, joilla pääsee hetkeksi pakenemaan kaikkea muuta. Uskon, että monet kokevat samoin, sillä uutiset ja kaikki muu on täynnä vain ikäviä asioita. Niillekin pitää antaa sijaa ja ajatusta, mutta joskus on ihan kiva vain olla miettimättä mitään ja katsella kauniita kuvia.

Vaikea sanoa, mitä tuleva viikko taas tuo tullessaa. Kuinka paljon asiat vielä muuttuvat. Tuolla kun töissä tienpäällä liikkuu niin huomaa, että hiljaista on. Ihmiset pääsääntöisesti noudattavat hyvin annettuja ohjeita ja hyvä niin. Aina jotkut perseilee, mutta niin se elämässä menee. Aina on niitä, jotka eivät välitä pätkääkään muista ja tekevät mitä haluavat. Uskon kuitenkin, että suomalaiset ovat keskivertoa kuuliaisempaa porukkaa ja ottavat tämän korona asian vakavasti. Kaikkien on joustettava ja sopeuduttava, vain niin tästä selvitään. Se on hankalaa ja ikävää ja aiheuttaa paljon vaivaa. Kaikki on kuitenkin samassa veneessä ja uskon, että Suomi on kuitenkin juuri nyt paras maa missä voi tässä tilanteessa olla.

Huh, luulin, että tästä tulisi kovin kepeä postaus, mutta niin se vaan ajatus lähti toisille raiteille. Jatkossa kuitenkin varmasti kirjoittelen enemmän sitä normaalia sisustuspainotteista sisältöä, se ei kuitenkaan tarkoita ettenkö näitä muita asioita pohtisi ja etteivätkö ne vaikuttaisi meidän elämään.

Toivottavasti pysytte kaikki terveinä, kyllä tästä selvitään!

    Lue lisää