
Minulla on ollut jo pidempään yksi sisustushaave minkä vihdoin toteutin nyt viime kuussa. Olin jo pidempään haaveillut Artek E60 jakkaroista, meiltä kaksi seeprakuvioista jo löytyykin, mutta jotenkin kummasti ne aina seilaavat pitkin taloa eivätkä koskaan löydy kun niitä tarvittaisiin. Lisäksi jos meille tulee kylään toinen perhe, on ruokapöydän ympärillä vähän hintsusti istumapaikkoja ja nämä toimivat siinä myös tosi hyvin.

Seeprajakkarat ostin aikanaan käytettynä ja ne olivat ihan uudenveroiset ja maksoin niistä puolet ovh:sta. Se oli mielestäni hyvä löytö ja vähän kyllä haaveilin ensin samanlaisista seeprajakkaroista koivunvärisillä jaloilla (meillä nyt mustat), mutta niiden hinta uutena on niin korkea, etten malttanut kahteen jakkaraan laittaa sellaista summaa enkä löytänyt tuota nelijalkaista mallia käytettynäkään kohtuuhintaan.
Pohdin kauan sitten mikä olisi se toinen vaihtoehto ja itseasiassa olin jo ajatellut, että koivunvärinen istuinosa ja mustat jalat, mutta sellaista yhdistelmää ei ollut olemassakaan eikä saatavilla. Artekin jakkaroitahan voi kustomoida myymälän workshopissa, mutta tämä koskee vain sitä kolmijalkaista mallia. Ja tiedustellessani voisiko tätä nelijalkaista tehdä oman toiveen mukaan, olisi minimitilausmäärä pitänyt olla 20 kpl. Joten se siitä sitten.

Olen myös yleensä aikamoinen tarjoushaukka ja harvoin ostan mitään normaalilla hinnalla. Etenkin arvokkaimmissa hankinnoissa odotan mielummin, että tulee jokin alekoodi ja ostan ne vasta sitten. Yleensä pakko-saada-heti nyt-tilannetta ei ole vaan maltan kyllä odottaa. Niinpä odottelin rauhassa josko jakkaroihiin tulisi hyödynnettäväksi jokin alennus ja sellainen oli ystävänpäivänä ja näistä sain -20% alennusta. Harvoin Artekia isommalla alella saakaan.
Sisustaminen on meillä ”mun juttu” , toki usein kysyn miehenkin mielipidettä ja joskus otan jopa sen huomioonkin 😉 Ei vaiskaan, hän kyllä pitää kodistamme ja hankinnoista ja yleensä luottaa makuuni. Häntä ei vain niin sisustusjutut yleisesti kiinnosta, joten aika vapaasti toteutan omaa näkemystäni kotona. Ei ole ainakaan moitteita vielä tullut! Mies toki tietää mitkä merkit maksaa ja kyllä hän vähän pyöritteli silmiään kahden jakkaran hinnalle, vaikka alella ne ostinkin. Sisustuksessa kuitenkin törsään yleensä omia rahojani poislukien kodin isommat hankinnat, jotka on hankittu yhdessä. Ja jos haluan rahani käyttää kahteen kalliiseen jakkaraan niin se on ihan fine!

Hankin yleensä kotiimme tavaroita sillä perusteella, että ne kestäisivät aikaa (ja olisivat laadukkaita). Meillä saa elämä näkyä tavaroissa ja huonekaluissa eikä arvokkaampiakaan juttua mitenkään erityisemmin varota tai suojella. Jos jotain sattuu niin sattuu ja sellaista se elämä on. Kolhut kertovat eletystä elämästä ja laadukkaat huonekalut eivät mene miksikään vaikka niissä vähän kolhuja olisikin. Onhan se kuitenkin aina kirpaisu kun siihen uuteen ihanaan täydelliseen tavaraa tulee se ensimmäinen jälki. Vähän kuten uudet valkoiset tennarit. Ensin niitä varoo ja sitten kun ne ei kuitenkaan pysy päivää kauempana valkoisena, kohta niillä päästelee menemään oli keli mikä tahansa.
Itseä vähän arvelutti näiden jakkaroiden tämä maalattu pinta tuossa istuinosassa, mikä on aika herkkä kaikille kolhuille ja jäljille. Lapset ehtivät näillä jo majaakin rakentaa (niin, että istuinosa oli lattiaa vasten ja varmasti vedetty myös pitkin lattiaa). Ei ihme kyllä ollut maalit lähteneet, mutta itse tiputin pöydältä tavaran jakkaralle ja tulihan siihen heti jälki. No, nyt se ensimmäinen kolhu on kohdattu ja seuraavia ei enää edes huomaa eikä niistä niin välitäkään. Katsotaan miten nämä meidän arkea kestävät.

Minusta on hauska ajatella, että näitä vuosien saatossa tekemiäni hankintoja nähdään joskus lasteni kodeissa (jos ne näitä huolivat). Itselläni ei ole oikein mitään ”perintöhuonekaluja”, joten on kiva jos lapsuuskodin huonekaluista osa voi jatkaa elämää myöhemmin lapsieni mukana. Suosin siksi paljon täyspuisia huonekaluja, sillä ne ovat laadukkaita ja kestäviä ja tosiaan ne kolhut tuovat vain vähän persoonaa niihin. Siksi käytän mielelläni ”silmienpyörittely määrän” rahaa jakkaroihin ja toki, onhan ne aika ihanan näköiset myös!

Muuttuva kotini Päivi S
3.3.2020 at 22:50Kaunis kokonaisuuus siellä <3
Jakkarat on kyllä näppärät, toimivat lisä istuimina ja pikkupöytinä 🙂
Ihanaa viikkoa sinne kauniiseen kotiinne <3