Kaupallinen yhteistyö INCH” store Tamperelainen INCH” Store on muutaman vuoden aikana noussut yhdeksi suosikkiliikkeekseni. Heidän valikoima on just eikä melkein omaan makuuni ja siellä on tuotteita niin rennompaan menoon kuin siistimpäänkin lookkiin. INCH” Storen tyyliä voisi kuvailla skandinaavisen minimalistikseksi,…
huhtikuu 2020
*Aurinkovarjo ja polyrottinkituoli saatu Bauhaus Tervetuloa meidän terassille! Toivoin kivan aurinkoista keliä näihin kuviin, mutta eipä sitä aurinkoa näkynyt. Meidän terassikausi on nyt virallisesti avattu, tai no ainakin sinne on kannettu kaikki kalusteet ja pehmusteet paikoilleen. Nyt kun sain…
Sisustusrintamalla ei mitään uutta. Välillä koitan hallita kaaosta järjestelemällä paikkoja. ”Siistissä kodissa on sitten kiva olla”-mantra siintää mielessäni kun kuljen ympäri kämpää keräten erinäisiä leluja, vaatteita ja muita tavaroita käsivarsilleni. Kohta huomaan, että näkyvyys alkaa olla aika heikko, sillä…
Pääsiäiseksi on aina kiva leipoa jotain ja tänään tein Aatun kanssa tällaisia lemon curd donitseja. Ohje on kuivakakulle, joten tämän voisi tehdä vain yhteen kakkuvuokaankin. Lyhensin hieman paistoaikaa donitselle, toimisi kivasti myös muffinsseina ja halutessaan nämä voisi vielä kuorruttaakin.…
Lisääntyneen kotonaolon myötä olen huomannut, että musta on tullut jonkinmoinen siivoushullu. Käytän näköjään ylimääräisen joutenolon siivoamiseen, ehkä se on jokin psykologinen juttu myös kaiken tämän korona hässäkän keskellä. Puhtaat pinnat luovat jonkinlaista turvaa ja tyyneyttä, ainakin mieleen jos ei…