
Innostuin tuossa yksi päivä järjestelmään taulujamme uusille paikoille ja samalla raivasin hetkellisesti makuuhuoneesta kaikki kuntoiluvälineet pois ja nappasin muutamia kuvia. Niin kivalta kuin tämä näin näyttäisikin, on käsipuntit ja kuntoiluvälineet palanneet paikoilleen eikä näky enää ole ihan näin seesteinen.

Harvemmin erityisesti stailaan kuvia vaan enemmän kyseessä on tavaroiden paikoille laittamisesta ja yleisestä siistimisestä. Rajaan kuitenkin kyllä kuvista pois ei niin omaan silmään miellyttäviä juttuja kuten ison rallipenkin olohuoneesta ja sekasorrot. Lapsiperheessä harvoin joka paikka on tiptop.
Äitini neuvosta muutes ostin meille rahapuun. Hän meinasi, että sitä minäkään en saisi hengiltä. Saas nähdä kuinka käy. Aika kauniin ja ison yksilön löysinkin!


Muutama taulu odottelee edelleen seinälle laittoa. Tätä Essi Peltosen teosta mallailin tänne makuuhuoneeseen ja mielestäni se sopisikin aika kivasti!



Instan puolella jo julkaisinkin muutamat kuvat näistä Gauhar merkin ihanuuksista. Ostin itselleni tuon valkoisen paitamekon kesäksi ja olen saanut Gauharilta lahjana kuvissa näkyvän kassin ja hatun. Miten kiva setti nämä onkaan yhdessä, nyt vaan sitä lämpöä kiitos!


Kevät meni kyllä yhdessä hujauksessa. En voi uskoa, että enää viikko ja minulla alkaa kesäloma. Jotenkin kesämoodi on ihan kateissa, mökkikin vielä talviteloilla. Toivotaan, että kelit tästä lämpeäisivät vauhdilla ja lomakauden voisi starttailla mökkeilemällä. Siellä saan jotenkin kaiken nollattua ja unohdan kiireen ja kaikki tekemättömät asiat.

Meinasin, että tänä kesänä ei mökillä rempatakaan mitään, mutta jotenkin kuitenkin innostaisi grillikodan pieni freesaus. Nautin kovasti noista remppajutuista, maalaamisesta ja sen semmoisesta. Pitää katsoa mitä sitä keksii, pienen kodan kanssa onneksi ei kauaa edes mene. Kotona olisi kanssa vähän maalaushommia vielä pyöräkatoksen suhteen, lupasin siitä jakaa kuvia myös tänne blogin puolelle kun saan sen valmiiksi.
Nyt, kivaa viikonloppua jokaiselle!
HL
15.8.2021 at 11:15Hei, yritin kovin etsiä, mutta en löytänyt vastausta: mistä tämä makkarin ihana kattolamppu on? 🙂