Vanha Pappila Hetki, upea boutique-hotelli Ähtärissä!

Sliik Hotelli Ahtarissa
Sliik Vanha Pappila Hetki Ihana Hotelli

Kävimme eilen lasten kanssa kahvilla Ähtärissä Vanha Pappila Hetki nimisessä paikassa. Minun on pitänyt käydä täällä jo niin monta kertaa, mutta jotenkin se on aina vain jäänyt. Eilen oli ihana lämmin kesäpäivä ja tämä olikin meillä ensimmäinen kerta kun korona sulun jälkeen kävimme ”ulkona” kahvittelemassa.

Vanha Pappila Hetki on ihan mielettämän kaunis boutique-hotelli Ähtärin keskustassa järven rannalla. Hetken uudet omistajat tekivät paikassa mittavan remontin kunnioittaen kuitenkin talon aikakautta ja arkkitehtuuria. Hempeät sävyt luovat tilaan rauhallisen ja seesteisen tunnelman ja hotelli on sisältä kuin jännittävä seikkailu, jokaisesta huoneesta ja tilasta paljastuu aina jotain uutta ja mielenkiintoista.

Tule mukaan pienelle virtuaalikierrokselle!

Sliik Vanha Pappila Hotelli Ahtari
Sliik Hotellisuositus Etela Pohjanmaa

Pappilan sydän on tämä iso ja avonainen salonki, johon on koottu ihanasti erilaisia pöytärykelmiä. Uusia ja moderneja huonekaluja ei pappilassa nähdä eivätkä ne tänne kuuluisikaan. Huoneilla ja huonekaluilla on tarinansa ja jotenkin kaikki vain sopivat ihanasti yhteen, vaikka erilaisia juttuja on paljon. Remontissa ei ollut tarkoitus entisöidä tai palauttaa pappilaa siihen, millainen se aikoinaan on ollut vaan siitä haluttiin tehdä omannäköinen. Lopputulos on kuin oodi kaikille niille vuosikymmenille, joita pappila on ehtinyt näkemään vuodesta 1874.

Sliik Tunnelmallinen Hotelli Etela Pohjanmaa
Sliik Hotellimajoitus Ahtarissa

Toisessa päässä tilaa on myyntitiski, jonka katseenvangitsija on upea kukkatapetti. Itse vitriinissä oli toinen toistaan ihanempia leivoksia, tuli ihan valinnanvaikeutta ja päätimme ottaa lasten kanssa kaikki erilaiset ja maistelimme niitä yhdessä. Pappilasta saa myös lounasta, sekin täytyisi vielä testata joku päivä.

Sliik Vanha Pappila Hetki Ahtarissa
Sliik Vanha Pappila Hetki Leivos
Sliik Vanha Pappila Puoti

Hetkestä löytyy myös pieni sisustusputiikki ja tässä vähän esimakua mitä kaikkea siellä on myynnissä. Tuotteita oli ripoteltu ihanasti vähän sinne tänne ja itse päädyin ostamaan kotimaista pyykkietikkaa.

Sliik Vanha Pappila Hetki Huone 4

Huoneita Hetkessä on yhteensä 9 kappaletta. Osa huoneista oli vierailumme aikaan käytössä, mutta muutamaan pääsin nappaamaan kuvia. Kurkkaa kaikki huoneet täältä.

Sliik Vanha Pappila Hetki Huone 3

Jokainen huone oli kuin oma maailmansa ja meillä lapset menivät huoneesta toiseen huudellen ”wauuuu!”. He olisivat myös halunneet jäädä tuonne samantien yöksi ja täytyy sanoa, että sama kävi mielessä itselläkin. Ajattelin kyllä, että tämä voisi olla kiva paikka minulle ja miehelle sellaiselle small get a way reissulle.

Sliik Vanha Pappila Hetki Huone 3
Sliik Vanha Pappila Hetki Huone 1

Huoneissa oli käytetty rohkeasti värejä ja kuoseja. Tapetit olivat aivan ihania ja sopivat hyvin miljööseen. Harmaat lautalattiat ja räsymatot toivat kodikasta tunnelmaa ja täällä tuntui vähän kuin olisi ollut (siistissä) kodissa ennemmin kuin hotellissa. Todella viihtyisä paikka kaikenkaikkiaan!

Sliik Vanha Pappila Hetki Huone 2
Sliik Vanha Pappila

Hetki on varattavissa kokonaisuudessa myös juhliin ja erilaisiin tilaisuuksiin. Miten ihana hääpaikka tämä olisikaan! Juhlapaikalla voisi myös vieraat yöpyä ja tänne on valmistunut juuri uusi ja mahtava rantasaunakin.

Sliik Ahtari Hotelli

Tuleva kesä tulee varmasti olemaan haastava, mutta toisaalta myös mahdollisuuksia täynnä. Mikä olisikaan parempi (ja turvallisempi) paikka viettää reissussa yö kuin pieni ja idyllinen hotelli. Jos siis matkustat Etelä-Pohjanmaalla niin suosittelen ehdottomasti piipahtamaan Vanha Pappila Hetkessä. Et taatusti tule katumaan!

    Lue lisää