Kaupallinen yhteistyö Pitula

Meidän kodin sisustus on ollut aikalailla valmis ja suuremmat hankinnat on tehty tässä kolmen vuoden aikana kun olemme asuneet kodissamme. Omalla ”haavelistalla” ei ole ollut toviin enää juurikaan mitään sisustukseen liittyvää paitsi yksi asia. Olen haaveillut pörröisestä nojatuolista, jossa olisi mukava istua, joka ei olisi liian moderni ja joka kestäisi aikaa. Ja nyt sellainen on saapunut kotiin, tämä kaunokainen on Pitula yrityksen Neilikka nojatuoli, joka on valmistettu Suomessa.

Kerron ensin hieman Pitulasta. Pitula on Turun keskustassa sijaitseva huonekaluliike, jonka huonekaluista suurin osa on valmistettu Suomessa. Huonekalut ovat myös räätälöitävissä asiakkaan toiveiden mukaisesti niin mittojen kuin kankaidenkin suhteen. Tämä Neilikka näyttää niin erilaiselta esimerkiksi sivuilla näkyvässä kukkakuosisessa kankaassa. Hyvän suunnittelun ansiosta Pitulan huonekalut muuntautuvat niin moderniin kotiin kuin vaikkapa romanttisempaankin sisustukseen.
Yrittäjä Susanna Pitula on suunnittelija monen huonekalun takana ja yritys panostaa vahvasti kivijalkaliikkeeseen ja henkilökohtaiseen palveluun, vaikka heiltä myös nettikauppa löytyykin. Pitula on huonekaluliike, jolle tärkeintä on hyvä palvelu ja se, että asiakas saa juuri omaan kotiinsa täydellisesti sopivan tuotteen. Arvostan kovasti juuri tällaista ajattelutapaa ja olen itse huomannut sisustuksen osalta, että aina se mikä näyttää kivalta ei välttämättä tunnukaan kodikkaalta omassa kodissa. Meidän sisustus on moderni, mutta ennen kaikkea haluan sen olevan kodikas. Neilikka tuolin muotoilu toi juuri tätä kaipaamaani kodikkuutta olohuoneemme sisustukseen, se on kuin tuulahdus menneiltä vuosikymmeniltä ollen kuitenkin täysin tätä päivää.

Joskus jotkut asiat vain loksahtavat paikoilleen sisustuksessa (niin kuin muutenkin elämässä). Neilikka on kertakaikkiaan vain niin kaunis huonekalu, että aina kun katson sitä, tulen hyvälle tuulelle. Muotoilussa on 50-luvun fiilistä, mutta buklee kankaan ansiosta tämä on yhtä aikaa myös hieman moderni. Ja kangas on niin ajaton, että tämä tuoli tulee olemaan takuuvarma klassikko ja kulkemaan mukanamme pitkään. Olen panostanut kotimme huonekaluissa kotimaisuuteen ja laatuun. Suurimmat hankinnat olemmekin tehneet kotimaisilta yrityksiltä kuten Adealta, Hakolalta, Lundialta, Artekilta ym. Ja Pitula sopii tähän porukkaan enemmän kuin hyvin!
Huonekaluissa itselle tärkeintä on ajattomuus ja hyvä laatu. Maksan mielelläni tuotteesta enemmän jos tiedän sen kestävän käytössä vuosikymmeniä. Piensisustuksen suhteen saatan mennä joskus trendien mukana, mutta suuremmissa hankinnoissa valitsen ennemmin ”tylsän” klassikon. Ja olen huomannut, että tämä tyyli kannattaa, tekstiileillä ja sisustusesineillä saa luotua klassikoille uuden ilmeen enkä ole vielä tähän päivään mennessä kyllästynyt meidän klassikoihin ollenkaan.


Palataan tähän Neilikkaan. Sain Susannalta viestin tuossa keväällä, että olisinko kiinnostunut yhteistyöstä heidän kanssaan. Tutustuin yritykseen ja heidän tuotteisiinsa ja olin todella vaikuttunut siitä, että suurin osa huonekaluista valmistetaan Suomessa Kauhajoella ja, että Susanna on itse myös suunnitellut tuotteet. Itselläni oli tuolloin ollut haaveena nimenomaan se pörröinen nojatuoli ja näin tässä Neilikka mallissa potentiaalin juuri siihen oikeanlaisella kangasvalinnalla. Pitula käyttää tuotteissaan kotimaisen Lauritzonin laadukkaita kankaita, joista itsellä on hyviä kokemuksia mm. meidän sohvien osalta.
Keskustelin Susannan kanssa siitä millaista ilmettä toivoisin tuolille ja missä sävymaailmassa. Sain postitse muutamia kangasvaihtoehtoja (näkyvät viimeisessä kuvassa) ja niiden pohjalta päädyin tähän Lauritsons Lamm 501 sävyyn. Valinta oli kyllä todella vaikea ja tätä pähkäilin pitkään. Jokainen sävy olisi sopinut meille, mutta olen kyllä todella tyytyväinen tekemääni valintaan. Lamm kangas on 40% villaa ja tämä on kyllä todella ihanan tuntuista ja niin pehmeä.

Neilikka nojatuoli on todella huolellisesti ja laadukkaasti valmistettu. Jokainen sauma ja yksityiskohta on viimeistelty todella hyvin ja tämä on kyllä todellinen taidonnäyte suomalaisesta osaamisesta!


Saatavilla on myös sympaattinen pikkuinen rahi, jossa on samaa muotokieltä kuin itse nojatuolissa. Nojatuolissa on muute käännettävä istuintyyny, mikä on tosi hyvä juttu jos kangas sattuu likaantumaan.


Itselle on tärkeää, että huonekalut ovat oikeasti toimivia arjessa eivätkä vain kauniita. Nojatuolissa hyvä istuma-asento on mielestäni ehdottoman tärkeä ja Neilikassa se on kyllä kohdillaan. Korkean selkänojan ansiosta tässä saa todella hyvän asennon ja tykkään, että tässä on tilaa myös istua jalat koukussa.


En vain kertakaikkiaan voi kehua Neilikkaa tarpeeksi! Se on kaunis, ajaton, mukava istua, laadukas, kotimainen ja vaikka mitä muuta. Ja Neilikka kiilasi itsellä egg tuolin ohi lempipaikkanani, rahin kanssa etenkin tämä on todella mukava paikka istuskella. Vaikka kyseessä on kaupallinen yhteistyö, niin itselle on kuitenkin todella tärkeää olla aina rehellinen mielipiteessäni. Olen todella iloinen, että Susanna otti minuun yhteyttä, sillä muuten en tietäisi Pitula yrityksestä ja tästä ihanasta Neilikasta mitään. Ja olen iloinen, että voin kertoa tästä eteenpäin juuri sinulle!
Suosittelen lämpimästi tutustumaan Pitulan sivuihin ja heidän valikoimaansa. Heillä on myös todella kauniita sohvia, jotka saa tilattua haluamallaan kankailla ja mitoilla. Tämä Lamm näyttäisi upelta myös Ulappa, Puro ja Lumimarja sohvissa!

Sari Riekkola
22.7.2020 at 16:47Ihanan näköinen nojatuoli! Ja uusi järkkä on kiva!
Sari Riekkola
22.7.2020 at 16:47Ihanan näköinen nojatuoli! Ja uusi järkkä on kiva!