
Syksy on yleensä lempivuodenaikani ja koen olevani energiaa ja ideoita täynnä. Tämä syksy on ollut poikkeus, olen ollut vain tajuttoman väsynyt. Instagram seuraajani tietävätkin, että minulla diagnosoitiin hiljattain Crohnin tauti ja uskoisin sen olevan suurin syy tähän valtavaan väsymykseeni.
Näin jälkeen päin ajateltuna olin jo kesällä kovin uupunut, mutta en silloin vielä osannut ajatellakaan, että se voisi johtua jostain sairaudesta. Helpottavaa on, että monien kokeiden ja tutkimusten jälkeen oireisiin on löytynyt syy ja sen myötä lääkehoitokin on voitu aloittaa. Lääkkeet tosin itsessään aiheuttavat erinäisiä sivuoireita, mutta jatkuva mahakipu on onneksi nyt helpottunut.

Siinä missä yleensä syksyllä innostun valtavasti taas sisutuksesta, on nyt ollut kaikki inspiraatio jotenkin hukassa ja blogikin päivittynyt todella verkkaiseen tahtiin. Eilen kävin kuitenkin piipahtamassa paikallisessa Floristiina kukkakaupassa täällä Alavudella ja kukkia ihastellessa päätin tarttua pitkästä aikaa myös kameraan.
Syksyn sisustusuutuudet ovat jääneet omalta osaltani kokonaan huomioimatta, emme me oikeasti juuri mitään uutta tänne tarvitsisikaan. Kukat ovat kuitenkin kiva ja mieltä piristävä keino vähän freestata sisustustakin ja olohuoneeseen hankinkin muutaman kimpun sekä viherkasvin itseäni ilahduttamaan.


En enää edes muista mitä nämä kyseiset kasvit olivat, mutta tämä musta ”pääruukku” yhdessä viherkasvin kanssa oli minusta todella hauska ja leikkisä yhdistelmä.

Leikkokukat ovat mielestäni aivan ihania ja ne ainakin itsellä toimivat hyvin sellaisena mielenkohottajana kotona. Floristiinassa Kristiina teki minulle tällaisen kauniin kimpun hieman jo syksyn sävyissä ja yhdessä tuon vanharoosan maljakon kanssa tämä on aivan superkaunis combo!

Tykkään kovasti myös kuivakukista ja onneksi Kristiina aina kuivattaa ja jemmaa vanhoja leikkokukkia ja niistä valitsin itselleni mieluisia. Tästä tuli omasta mielestäni todella kaunis kokonaisuus ja kimppu on lähestulkoon ikuinen!


Olohuoneessa ei muuten olekaan tapahtunut mitään muutoksia, mutta tykkään tästä kyllä juuri näin!



Tumma violetti sopii mielestäni vihreän kanssa tosi hyvin yhteen ja sitten kun haluaa vaihtelua, voi vaihtaa sohvapöydälle vaikkapa nämä kaksi kaunokaista.


Syksyn tullen edessä olisi melkoisesti kaikkia pihahommia ja kalusteiden roudaamista säilytykseen. Nyt on ollut vain todella sateiset kelit täällä, joten ei ole oikein innostanut mennä pihahommia tekemään. Toivotaan kuitenkin, että edessä on vielä runsaasti ihania aurinkoisia syyspäiviä!
Sari Kauppinen
10.9.2020 at 19:00Niin kaunista 😍
Jaksatko muistaa mikä/mistä tuo ihana roosahtava maljakko on ??
Sini
24.9.2020 at 12:56Muistaakseni 4Living merkkinen