karsiminen keventää mieltä

Olen joutunut nyt olemaan kotona neljän seinän sisällä koko viikon toipuessani pahasta tulehduksesta ja tässä on ollut kyllä nyt hyvin aikaa miettiä kaikenlaista. Olen ensinnäkin omaksi pettymyksekseni joutunut huomaamaan, että olen itseasiassa itse meidän kotona se, joka sotkee aika paljon. Nyt sen on huomannut kun olen ollut aika paljon yksin kotona ja ketään muuta ei voi oikein syyttää. Olen myös se, joka täällä siivoaa eniten ja ihmettelee, että miten helkkarissa täällä voi olla taas näin sekaisin paikat. Ja nyt olen järkytyksekseni huomannut, että saan syyttää aika paljon itseäni.

Minulle pahin kompastuskivi on kaikki tasot, kaikki sellaiset paikat mihin voi äkkiä vaan laskea käsistä tavarat. Ja arvaattekin varmaan, että ne tavarat sitten jää siihen. Kauaksi aikaa. Keittiön suuri saarreke sekä nämä lipastot ovat ne pahimmat. Ne ovat aina täynnä kaikkea niihin kuulumatonta ja vaikka kuinka lupaan itselleni, että nyt pidän ne siistinä niin huomaan lipsuvani tästä jo samana päivänä.

Olenkin nyt tehnyt syvää sieluntutkiskelua ja samalla myös vähän sitä siivoamistakin. Tai sanotaanko karsimista. Kaappi kaapilta kun käy hiljakseen läpi tavaroita huomaa ensinnäkin kysyvänsä aika usein itseltään, että mitä hittoa mä olen tällaisenkin säästänyt. Ja huomaa myös mikäli jotain on liikaa. Karsiminen on oikeasti aika puhdistavaa ja selkeyttävää puuhaa. Jostain syystä ainakin itsellä omaan mielialaani vaikuttaa paljon ympäristö ja jos se on kovin sekainen niin sitä on myös mieli.

En ole mikään himosiivoaja, mutta sekasorto fiilis tulee juurikin niistä sotkuisista tasoista ja liiasta tavarasta ennemmin kuin mistään pölypalloista. Sellaisista asioista joihin silmä osuu koko ajan ja siitä yleisilmeestä. En tiedä sitten onko päässäni jotain vikaa, mutta oikeasti koen helpottavana ja terapeuttisena puuhana paikkojen järjestelyn. Koen, että samalla kun järjestelen, karsin ja selkeytän ympäristöäni niin mieleni tekee sitä samaa. Ja hei, voisi olla huonomminkin! Nyt on kaapit siistit ja mieli virkeämpi yhdellä iskulla!

Vakavasti puhuen niin olen miettinyt nyt kotona ollessani myös paljon sitä kuinka oma elämäni kaipaisi sitä karsimista ja selkeytystä. Ja olen nyt tullut huomaamaan, ettei aikaisempi samanlainen meno voi jatkua vaan on oikeasti tehtävä niitä valintoja asioiden suhteen, joita pidän tärkeänä. Olen miettinyt myös paljon sitä mitä oikeasti haluan tulevaisuudeltani tai missä näen itseni esimerkiksi 5 vuoden kuluttua. Aikaisemmin olen ollut enemmän sellainen ”antaa elämän kuljettaa” mentaliteetillä varustettu ja koittanut vain tehdä kaikkea mistä pidän ja mitä haluan. Nyt kuitenkin olen saanut sairastumiseni myötä huomata, että energiamäärää onkin vain rajatusti ja kaikki kiva ei enää onnistukaan samalla draivilla.

Välillä vallinneiden ehkä hieman masentavienkin ajatusten jälkeen olen kuitenkin nyt enemmän sitä mieltä, että mikään ei ole mahdotonta. Minun pitää vaan päättää mitä haluan kaikista eniten.

Uskokaa tai älkää niin karsiminen keventää mieltä ja on aika terapeuttistakin puuhaa. Siinä tulee samalla pohdittua niin paljon muutakin, näin ainakin itselleni on käynyt. Jatkan tätä neljän seinän sisällä höperöitymistä täällä vielä ja toivottavasti lääkkeet purevat sen verran, että kohta olen taas fyysisestikin paremmassa kunnossa. Mieli alkaa ainakin mennä jo oikeaan suuntaan!