
Tässäpä muutamia omia syksyn suosikkejani! Neuleet, ne on tietenkin eniten käyttämiäni yläosia ja tykkään kovasti juuri nyt tällaisista pehmeistä ja pörröisistä neuleista. Tämä Odd Mollyn on jo vanhempaa mallistoa ja tämä on ihanan lämmin, koska materiaali on alpakkaa ja mohairia. Vajaamittaiset puhvihihat ovat myös hauskan erilaiset.
Yksi neule minulla on vielä mistä kovasti haaveilen ja se on vähän samantyylinen kuin tämä, mutta pidemmillä hihoilla ja helmalla. Kyseessä on tämä ihana Gauharin mohairneule, neuletta löytyy kolmessa värissä ja ne on kaikki tosi kivoja, mutta suosikkini on tuo tumma beige. Mietin malttaisinko tilata neuleen itselleni joululahjaksi, tuollainen ajaton malli ja väri kun pysyy muodissa vuodesta toiseen.

Asustepuolella suosikkejani on ollut viime aikoina mm. tämä Daniel Wellingtonin nahkarannekkeinen kello. Olen käyttänyt pitkään pelkkää älykelloa, mutta nyt kaivoin tämän pitkästä aikaa esiin. Tykkään jotenkin tämän klassisesta mallista ja siroudesta verrattuna sporttiseen älykelloon.
Sain jokin aika sitten pr-lähetyksenä Eeville ihania hiusdonitseja Pirpana design nimiseltä yritykseltä. Nappasiin niistä itselleni yhden ja olen nyt totutellut pampulan käyttöön. Minulla on ollut ties kuinka kauan niin lyhyt hiusmalli, etten ole oikein koskaan pampuloita käyttänyt. Edelleen näytän mielestäni tosi oudolta pampula päässä, mutta ehkä siihenkin tottuu. Joka tapauksessa ihanimmat donitsit ja muita asusteita löydät Pirpana Designilta, kurkkaahan täältä heidän sivut.

Lempi talvituoksuni on tämä Maison Margiela Replica by the fireplace. Tämä ei oikeastaan ole yhtään sellainen tuoksu mitä normaalisti käytän, mutta jokin tässä vaan miellyttää itseä kovasti. Pidän normaalisti enemmän raikkaista, hedelmäisistä hajuvesistä ja lempparini kautta aikojen on Versace bright crystal.
Tässä on jotain talvista ja lämmintä. Nimensä mukaisesti tämä on vähän kuin olisit ollut takkatulen äärellä, joskin varsinainen ”kitkerä” savu ei tässä tuoksu vaan enemmän sellainen vieno vivahde ja omalla ihollani ainakin tuoksu muuttuu myös melko makeaksi vaniljaiseksi. Olen tosin todella huono kuvailemaan tuoksuja! Tämä on itseasiassa unisex tuoksu ja mielestäni tämä tuoksuu kodikkaalta, lämpöiseltä, hieman vaahtokarkilta, mutta ei kuitenkaan äklömakealta. Ja tämä on varmasti tuoksu, josta joko tykkää tai sitten inhoaa. En itsekään ensimmäisellä kerralla varsinaisesti ihastunut tähän, mutta tovin kuluttua tuoksu muuttui ihollani todella miellyttäväksi ja tuoksuttelin kättäni koko päivän.
Virallisesti tuoksusta kerrotaan näin: ”By the Fireplace on lämmin ja mausteinen tuoksu, joka tuo mieleen rätisevän takkatulen pakkasmaiseman vallitessa ulkona. Tuoksussa on lämpimiä neilikan, kastanjan ja vanilja-absoluutin vivahteita. Aamun sarastaessa vastasatanut kirkas lumi luo huurteisten ikkunoiden taakse kylmän talvimaiseman. Sisällä rätisevän takkatulen liekit paahtavat kuivaa puuta ja kastanjoita huokuen pehmeää ja lämmintä tunnelmaa. Neilikan ja vaniljan lämpimät vivahteet luovat vastustamattoman aromien yhdistelmän. By the Fireplace on lämmin ja makean herkullinen tuoksu, joka antaa miellyttävän ja aistillisen vaikutelman.”

Lemppari korvakorut ovat olleet nämä Uhanan You’re loved nappikorvakorut. Näitä ei valitettavasti ole enää saatavilla tässä sävyssä, mutta Uhanan sivuille on tullut mielettömän kivoja koruja juuri lisää. Omat suosikkini uutuuksista ovat nämä Dorothy korvikset! Arvostan myös kovasti, että nämä kuvissa näkyvät nappikorvikset ovat kokonaan kotimaiset. Keraamiset korut on valmistettu Nuutajärven lasikylässä ja koottu Tampereella. Ihan mielettömän mukavat ja kevyet!