vinkit nahkakenkien huoltoon

Sliik Nahkakengat Ennen Kasittelya

Minulle tulee joskus aina yhtäkkiä kummallisia päähänpistoja enkä oikein tiedä tarkalleen mistä tähän idea tuli, mutta yksi ilta päätin, että nyt on ruvettava huoltamaan kenkiä! Eihän minulla ollut edes oikein mitään tarvikkeita tähän hommaan, joten ensimmäiseksi oli suunnattava kauppaan. Innostus lähti vaaleista Timberlandin saappaistani ja ajattelin, että kokoan tähän samaan postaukseen vinkit myös niiden puhdistukseen, mutta tästä olisi tullut niin pitkä, että päätin tehdä niistä ihan oman postauksen hieman myöhemmin.

Itselläni on valtaosa nahkakengistä mustia, joten hankin mustille kengille sopivat värilliset tuotteet, mutta näitähän löytyy vaikka missä muissakin sävyissä. Omat tuotteet olen hankkinut paikallisesta Nahkapaikka liikkeestä sekä netin kautta tilasin myös Arkive Ateliér kaupasta osan tuotteista. Arkiven sivuilla oli myös todella hyviä vinkkejä niin kenkien kuin neuleidenkin huoltoon, kannattaa kurkata! Sivuilla on myynnissä myös valmiiksi koottuja settejä, minä tilasin kenkäsetin sekä muutaman tuotteen vielä lisäksi.

Sliik Nahkakenkien Hoitotuotteet
Sliik Nahkakenka Puhdistustarvikkeet

Minähän en ole huoltanut kenkiäni lähes ollenkaan. Ehkä joskus jollain rätillä pyyhkinyt ja jotain vanhaa kenkälankkia laittanut, mutta olen ollut siis todella laiska tässä asiassa. Josko nyt kun on hommaan kunnon välineet ja oikeat tuotteet tätä tulisi tehtyä vähän säännöllisemmin. Aika uskomaton ero tuli kyllä nyt näihin kahteen kenkäpariin, jotka tänään puhdistin ja huolsin!

Puhdistamiseen tarvitset kenkäharjan (minulla tämä ja pari muuta), nahkasaippuaa mikäli kengät ovat oikein likaiset sekä sienen millä pesu onnistuu helposti. Minulla on tämä luonnonsieni, mutta tähän kyllä kävisi tuon saippuan mukana tuleva vaahtomuovisienikin oikein hyvin.

Ensiksi harjaa kenkäharjalla irtolika pois kengistä. Harja kannattaa jättää kenkien lähettyville ja putsata sillä kenkiä heti käytön jälkeen, näin kengät pysyvät paremmassa kunnossa eikä lika pääse pinttymään.

Sliik Nahkakenka Pesu

Jos kengät ovat oikein likaiset niin pese ne nahkasaippualla. Tällä saa poistettua myös vanhat vahakerrostumat ja tämä kyseinen saippua sopii myös paksummista pintanahoista valmistettujen laukkujen ja asusteiden puhdistukseen. Kostuta sieni nihkeäksi, laita siihen hieman saippuaa ja puristele niin, että sieneen syntyy vaahtoa. Puhdista sitten kengät muutamassa osassa pyyhkien välillä sienen toisella puolella enimmät vaahdot pois.

Sliik Nahkakenka Puhdistus

Puhdista loputkin saippuat pinnasta vielä kostutetulla puuvillaliinalla. Tällä on hyvä käydä läpi myös saumakohdat ja kostutetulla liinalla voi puhdistaa myös kengän sisäpuolen. Anna kenkien kuivua noin 10 minuuttia.

Sliik Nahkakenka Varivoide

Seuraavaksi värillisen kenkävoiteen kimppuun. Tätä voi levittää puuvillaliinalla tai pienellä vaahtomuovinpalasella. Itsellä kävi niin, että törkkäsin tuon palan aika ronskisti purkkiin kun ajattelin tuotteen olevan sellaista kovempaa ja sitähän tuli sieneen aika reilusti. No, tuolla yhdellä dippauksella käsittelinkin sitten 4 kenkää! Käsittelyn jälkeen nahan pinta on todella mattamainen, mutta se muuttuu seuraavassa vaiheessa kun pinta harjataan. Tämä voide tasoittaa kenkien väriä, korjaa pieniä naarmuja ja antaa myös vähän suojaa.

Sliik Nahkakenka Kiillotus

Seuraavaksi taas kenkäharjan kimppuun. Nahan pinta muuttuu kauniin kiiltäväksi harjauksen jälkeen. Jo nyt kengät näyttävät todella hyviltä, mutta halusin antaa vielä extra kosteutta ja suojaa näille, joten pari vaihetta vielä edessä!

Sliik Nahkakenka Hoitovoide

Tätä Saphir hoitoainetta kehuttiin paljon ja tätä samaa hoitoainetta voi käyttää nahkakengille, -laukuille, -asusteille ja -vaatteille! Tämä tuote kosteuttaa ja ravitsee nahkaa ja ainakin omat kenkäni olivat kyllä tämän tarpeessa kun ovat olleet niin huonolla hoidolla! Tätä levitin vaahtomuovisienellä pienen määrän kauttaaltaan kenkiin.

Sliik Nahkakenka Harja

Ja sitten taas harjataan! Harjaus aktivoi hoitoaineen, poistaa tahmaisuuden ja sameuden nahasta sekä palauttaa kiillon takaisin nahan pintaan hoitoaineella käsittelyn jälkeen.

Sliik Nahkakenka Vaha

Nyt ollaan viimeisessä vaiheessa! Lopuksi pintaan laitetaan kovavaha tuomaan suojaa lialta, kosteudelta ja naarmuilta. Tämä on nimensä mukaisesti tuollaista kovempaa ainetta ja tämän levitykseen puuvillaliina on paras. Arvaatteko mitä tämän levityksen jälkeen tehdään? No kiillotetaan kengät kenkäharjalla! Ja sitten onkin valmista.

Sliik Nahkakenkien Hoitaminen

Tämä kenkien huolto oli aika terapeuttista puuhaa! Jotenkin mukavaa ja vaikka vaiheita oli monta, ei näissä ajallisesti nyt kovin kauaa mennyt. Tässäpä nyt sitten lopputulos, kyllä kuulkaas kiiltää!

Sliik Nahkakenkien Hoito
Sliik Nahkakengat Ennen

Tässä näkyy tilanne ennen käsittelyä. En tosiaan ollut jaksanut paljon puhdistellakaan näitä, joten näky on sen mukainen. Toivottavasti sait jotain vinkkejä näistä kuvista ja teksteistä. Näitä vastaavia tuotteita myydään varmasti kaikissa kenkäkaupoissa myös. Nupukkinahkaisille kengille on omat tuotteensa ja niistä kerron sitten toisessa postauksessa vielä tarkemmin.

Sliik Hilfiger Nahkasaappaat
  • Johanna
    24.11.2020 at 17:54

    Hei, ei liity kenkiin vaan haluaisin kysyä oletko ollut tyytyväinen Flosin gatto valaisimeen? Onko ollut helppo pitää puhtaana? Mietin sitä pienempää versiota itselle.

    • Sini
      25.11.2020 at 13:26

      Moikka! Juu olen ollut ihan tyytyväinen. Pinta on sellaista muovia, joten on ihan helppo pitää puhtaanakin.

Lue lisää