Kirjoittelin tovi sitten postauksen ”Vinkit nahkakenkien huoltoon” ja sain teiltä siitä tosi ihanaa palautetta ja myös paljon viestejä, että olitte postauksen ja instagram videoiden myötä innostuneet huoltamaan omiakin kenkiänne. Kun tilasin kenkienhuoltotuotteita Arkivé Atelier kaupasta, tilasin samalla myös neulehuoltotuotteita. Olen nyt käyttänyt näitä ahkerasti ja innostuin taas viikonloppuna huoltamaan muutaman neuletuotteen. Tämä puuha on kyllä myös jotenkin tosi innostavaa, sillä mahtava nähdä kuinka neuleista saa huoltamalla ihan kuin uudet!
Tässäpä siis vinkit neulehuoltoon! En voi ottaa kunniaa näistä vinkeistä itse vaan tosiaan itsekin tutustuin Arkivé Atelier sivuilla ja instassa hyviin ohjeisiin ja toteutin näitä niiden mukaan. Kenkien osalta tulossa on vielä vinkit Timberland/nupukkinahkaisten kenkien huoltoon, joten jos ne kiinnostavat niin tulkaahan kurkkimaan niitä vielä myöhemmin.


Tässä näkyy viikonlopun työsarka. Huollettavana oli käytettynä ostamani Acnen alpakkaneule, Eevin vanha mohairneule sekä oma Pura Finlandin villaneule. Tuo Eevin neule etenkin oli päässyt ihan järkyttävän nyppyiseen kuntoon, hiukan alempaa näettekin kuinka iso ero tuli huoltamisen jälkeen! Työvälineet, joita näihin käytin olivat seuraavat:
Kent CP6 pehmeä vaateharja. Tämä on ihan loistava tuote ja korvaa myös teippiharjan! En tiedä miten olenkaan pärjännyt ennen ilman tätä. Pelkästään harjaamalla saat neuleista todella siistin näköiset ja tällä tosiaan puhdistat pölyn ja tahrat neuleista ja muistakin vaatteista.
Redecker Brush comb vaateharjan puhdistuskampa. Tämä pikkuinen kampa on todella tärkeä kapistus, sillä sillä puhdistat tuon vaateharjan niin, ettei pöly ja villa tartu seuraavaan vaatteeseen. Voit puhdistaa tällä myös vaikka hiusharjan.
Nukkakampa. Tämä on todella kätevä ja itselläni on aikaisemminkin tällainen ollut, mutta onnistuin hukkaamaan sen johonkin. Olen huoltanut tällä mm. villaisia vilttejä ja neuletyynyjä. Nukkakammalla voi poistaa nukan villaneuloksista ja villakankaista ja tämä sopii erityisesti hienojakoisten merino- ja kasmirneulosten sekä sileiden villakankaiden huoltoon.
Sweater Stone nukkakivi. Tämä on tehokas väline nukanpoistoon karkeista ja pörhöisistä villakankaista ja -neuloksista.Nukkakivi sopii esimerkiksi erilaisten lampaanvillaisten ja mohairia sisältävien neuleiden huoltoon.


Kannattaa aloittaa ensin harjaamalla neule. Harjata kannattaa kahteen suuntaan ja jo pelkästään tämä voi riittää tahrojen, pölyn ja pinnassa olevan hennon nukan poistoon. Neuleiden turhaa pesemistä kannattaa myös välttää, usein tuuletus riittää ja höyrytys on myös hyvä keino freesata neulevaatteet. Itselläni on pesukoneessa villapesuohjelma, käytän sitä mikäli neule tarvitsee pesua ja pesuaineena käytän villalle tarkoitettua omaa pesuainetta.
Neuleen huolto kannattaa tehdä esimerkiksi ison tyynyn päällä. Näin neuleen saa pingotettua hyvin ja harjaaminen ja muu huoltaminen on helpompaa.

Tämä neule on pörröistä alpakkaa ja tähän käytin tuota nukkakiveä. Tämän käyttäminen ensimmäisellä kerralla vähän hirvitti ja pelkäsin koko ajan, että se takertuu neuleeseen ja saan aikaan vain vahinkoa. Opin kuitenkin nopsaa, että tämän kanssa pitää olla aika ronski otteissaan ja silloin tämä toimii hyvin. Eli pingota neuletta toisella kädellä ja vedä nukkakivellä reippaasti toisella, näin ainakaan itsellä kivi ei päässyt takertumaan pintaan. Tällä kyllä sai todella hyvin pintanukan ja haituvat irti.
Neuleitaan ei kannata liikaa olla huoltamassa tällä nukkakivellä tai tuolla kammalla. Ne kun kuitenkin aina vähän kuluttavat neuletta. Sitten kun neule alkaa näyttää epäsiistiltä niin kannattaa tarttua toimeen tai usein esimerkiksi hihansuissa tai kainalon alueella on enemmän kulumaa niin niitä voi täsmähuoltaa useammin.

Itse totesin, että seuraavaksi mielestäni oli kätevää poistaa tuo nukkakiven irroittama haituva tuolla nukkakammalla. Se poisti mielestäni nuo paremmin ja helpommin kuin harja, joten seuraavaksi kampasin neuleen läpi nukkakammalla ja sen jälkeen vasta harjasin vaateharjalla. Harjaaminen on todellä tärkeä viimeinen vaihe, sillä se viimeistelee neuleen pinnan sileäksi. Mikäli neuleessa on tahroja tai pinta on kovin sähköinen, voi neuleeseen ensin suihkuttaa suihepullolla vettä ja harjata se sitten läpi kauttaaltaan.
Tämän jälkeen vein neuleen hetkeksi tuulettumaan ulos ja sitten viikasin kaappiin. Säilytän usemmat neuleeni viikattuna ainakin mitä paksummasta neuleesta on kyse. Ohuemmat pidemmät neuleet säilytän henkarilla, tässä mahdollisimman paksu henkari olisi paras.

Tältä näyttää vaateharja harjauksen jälkeen. Aika paljon tuota pölyä ja karvaa irtoaa, joten pikkuharjalla puhdistaminen on tärkeää ennen kuin siirtyy seuraavaan neuleeseen.


Eevin neule on mohairia, joten tämän osalta tein samat askeleet kuin tuon oman mustan neuleeni kanssa. Ja katsokaa kuinka siisti tästä pinnasta tuli! Wautsi, en olisi uskonut!

Puran neule on villaa ja tämä olikin itseasiassa tosi siistissä kunnossa muutamaa pientä tahraa ja hihojen suissa olevaa nukkapalloa lukuunottamatta. Tämän harjasin vain kauttaaltaan ja sillä lähtikin sekä tahrat, että nukkapallot. Mikäli nukkaa olisi enemmän niin tähän neuleeseen soveltuu hyvin tuo nukkakampa.


Tänään innostuin vielä käsittelemään vanhan villahuivini (jota en ole käsitellyt ikinä!). Huivissa oli aika paljon nukkaa ja tässä näkyykin nukkamäärä mikä on irronnut kun vasta puolet tuosta näkyvästä osasta on käsitelty! Ensimmäinen vaihe oli tässäkin huolellinen harjaus, sillä saa pölyn ja irtoalian hyvin irti ja sen jälkeen kannattaa vasta ottaa käyttään tuo nukkakampa.

Ja katsokaa miten mahtava lopputulos, huivi on kuin uusi! Tässä nukan irroittamisen jälkeen harjattuna, suihkutin ennen harjausta pintaan hieman vettä, jolloin sai todella ”sliipatun” lopputuloksen.
Neulehuolto on toki vähän aikaa vievää puuhaa, mutta lopputulos palkitsee kyllä! Arvokkaat neuleet kestävät aktiivisessakin käytössä vuosikausia hyvinä kun niiden hoitoon jaksaa panostaa. Ja toki kannattaa aina panostaa myös laadukkaisiin materiaaleihin ja ostaa ennemmin yksi hyvä villaneule kuin kolme edullista tekokuituista.
Innostuitko neulehuollosta?
Hanne
14.12.2020 at 22:04Hei.
Vähän kirjoitan nyt asian sivusta, mutta oliko niin, että kuvissasi näkyvä matto olisi Silkkitie? Jos näin, niin minkälaisia kokemuksia sinulla on sen imuroinnista, käytännöllisyydestä ja ulkonäön pysymisestä kauniina? Olen haaveillut tästä matosta, mutta en ole löytänyt oikein mistään näitä käyttäjäkokemuksia. Vai oletkohan postannut aikaisemmin kokemuksia, niitäkin voin toki lueskella, kiitos.
Sini
16.12.2020 at 13:12Heippa! Juu se on silkkitie. Imurointi on kyllä ihan helppoa ja matto on edelleen unelmapehmeä. Valkoinen väri tosin on kyllä aika arka ja ajan saatossa siinä näkyy missä kohtaa on kävelty eniten. En ole vielä koskaan pessyt mattoa, joten sen puoleen ei ole kokemusta kuinka valkoiseksi maton vielä saisi. Ehkä harmaana/beigenä tämä olisi vähän käytännöllisempi.