Kaupallinen yhteistyö Topi-Keittiöt
Kirjoitinkin aikaisemmin täällä omia kokemuksia meidän Lato-sarjan keittiöstämme nyt 4 vuoden asumisen jälkeen. Kuten jo kerroinkin, ihastui Topi-Keittiön Lato-sarjaan heti ensi näkemältä ja päädyimme valitsemaan samaa sarjaa meidän kotimme kaikkiin kiintokalusteisiin. Tässä postauksessa kurkistus muutamaan tilaan, jossa kyseistä Lato-sarjaa on meillä valittuna. Näiden lisäksi sarjan kaappeja löytyy myös arkieteisestämme.

Jo alkuvaiheessa itselläni oli visio isosta kaapistosta lastenhuoneen yhdelle seinustalle. Lasten ollessa pieni ja leluja ollessa enemmän, toimii kaappi hyvin myös lelujen säilytyksessä. Kaapistoa on helppo muuntaa tarpeiden mukaan sitten vuosien myötä ja näin isoon kaapistoon mahtuu kyllä lasten vaatesäilytyksen lisäksi paljon muutakin.
Tämä koko seinän pituinen kaapisto on valkoista Lato-sarjaa, samaa siis mitä meidän keittiössämme. Kaapisto on hillitty ja sulautuu hyvin sisustukseen, mutta kätkee kyllä sisäänsä valtavan määrän tavaraa. Meillä on itseasiassa edelleen osa hyllyistä täällä tyhjinä! Kahdessa ensimmäisessä moduulissa on poikamme vaatesäilytys. Alta näettekin kuvan, kuinka sisusta on ensimmäisissä kaapeissa järjestetty. Siellä on siis ylhäällä kolme hyllyä ja alaosassa kolme vetokoria. Nämä korit ovat todella kätevät ja lapsen on helppo sieltä ottaa itsekin vaatteensa.

Hyllyillä on kätevä säilyttää vaikkapa lautapelejä ja toisella puolella meillä on hyllyillä mm. koko perheen kausivaatteita (toppavaatteet) ja lisäksi pieneksi jääneet vaatteet odottamassa kirpputorille viemistä. Mielestäni erityisen kätevä juttu lastenhuoneessa on ollut nämä alla olevat vetolaatikot! Niihin mahtuu todella paljon leluja ja niihin on pienemmänkin lapsen helppo kerätä itse lelut säilöön leikkien jälkeen! Suosittelen tällaisia kyllä ehdottomasti lastenhuoneen säilytyskokonaisuuteen!

Isot vetolaatikot vetävät sisäänsä hurjan määrä leluja, tässä meillä on vielä osassa nämä pojan Brio junaradan osat ja osassa on legoja ym. Vastaavat laatikot meillä on myös kodinhoitohuoneessa ja niissä säilytämme mm. talouspaperia ja toiseen mahtuu kätevästi keskuspölynimurin letku. Toimivat hyvin siis muuallakin kuin lastenhuoneessa!

Pidän kyllä kovasti Lato-sarjan eleettömästä ja ajattomasta ilmeestä. Mikäli nyt valitsisin kiintokalusteita uudelleen, päätyisin edelleen kyllä tähän samaan sarjaan. Värivaihtoehtoja on tullut vuosien saatossa hurjasti lisää, täältä voit kurkata kaikki saatavilla olevat sävyt!


Viimeisessä osassa on meillä pelkästään tangot. Näin korkeaan kaappiin kannattaa ehdottomasti laittaa kaksi tankoa päällekkäin ja maksimoida säilytystila! Mikäli kaappia haluaisi käyttää vain pitkille takeille ja mekoille, on toinen tanko helppo ottaa pois. Meillä kaapissa on säilössä toppatakkeja ja alaosassa pojan siistimpiä kauluspaitoja ym.


Kurkistetaanpa sitten kodinhoitohuoneeseemme, jossa on samaa Lato-sarjaa harmaana. Tämä harmaa on minusta hurjan kaunis sävy ja samaa harmaata löytyy meiltä myös eteisestämme. Kodinhoitohuoneemme ei ole järin suuri, joten halusimme maksimoida säilytystilan ja mielestäni siinä onnistuimmekin todella hyvin! Välttääkseni kuitenkin liian ahdasta tunnelmaa jätin toiselta puolelta yläkaapit pois ja sinne laitoimme vain hyllyt, joissa on helppo kuivata kauluspaitoja ym. henkareissa.

Siron ja ilmavan fiiliksen antaa myös se, ettei tilaan laitettu ollenkaan sokkelia vaan kaapit ovat metallijalkojen päällä. Imurointi onnistuu kuitenkin oikein hyvin tuolta alta, joten ratkaisu oli mielestäni onnistunut niin visuaalisesti kuin käytännönkin kannalta. Halusimme myös korotetut kodinkoneet tänne ja niinpä keskelle laitoimmekin samanlaiset vetolaatikot ja niiden päällä on valkoinen taso. Tason päällä meillä on sitten pyykinpesukone ja kuivausrumpu ja koloon jäi sen verran hyvin tilaa, että koneiden päällä mahtuu säilyttämään myös pyykinkuivaustelinettä. Olen ollut tähän ratkaisuun kyllä todella tyytyväinen ja koneet ovat ergonomisesti nyt hyvällä korkeudella.

Kodinhoitohuoneessa meillä on muissa kaapeissa hyllyjä, mutta pesukoneen viereinen kaappi on täynnä pyykkikoreja. Näistä on helppo laittaa suoraan pyykit koneeseen ja halutessaan eri väriset pyykit voi myös lajitella suoraan eri koreihin. Mielestäni todella kätevä ja käytännöllinen systeemi!
Pesukoneen yläpuolella on kaapit, joissa säilytän kaikkia pesuaineita pyykkihuoltoon liittyen. Tämä on myös todella kätevä, sillä näin ne ovat heti käden ulottuvilla, mutta kuitenkin piilossa eivätkä kerää pölyä tai sotke tasoilla.

Yksi kaapeista on siivouskaappi ja siellä on mm toisella puolella tällaiset ulosvedettävät korit, joissa säilytän erilaisia siivoustarvikkeita. Kaapissa on myös lukollinen lokero esimerkiksi lääkkeitä varten.


Toisella puolella kapeahkoa tilaa on hieman lyhyempi säilytyskokonaisuus, josta löytyy laatikosto ja mm. silityslauta. Altaan alapuolella mahtuu säilyttämään hyvin isompia tavaroita ja yhdessä osassa meillä on hyllyjä, joissa on säilössä mm. erilaisia askartelu- ja juhlatarvikkeita. Säilytyskokonaisuuden vieressä on seinällä tanko, johon saa koukuilla ripustettua esimerkiksi reppuja tai urheiluvaatteita ym. Paikka toimii meillä myös miehen työvaatteiden säilytyspaikkana.

Olemme olleet kyllä todella tyytyväisiä kaikkiin meidän Topi-Keittiöt tuotteisiin ja kalusteisiin. Suunnitteluvaiheessa saimme todella hyvää ja asiantuntevaa palvelua ja toimitus sujui myös mallikkaasti. Näiden kokemusten perusteella voin kyllä lämpimästi suositella Topi-Keittiöt Lato-sarjaa muillekin!
Muuttuva kotini Päivi S
8.5.2021 at 13:36Kauniit kokonaisuudet ja lastenhuoneen alalaatikot on kyllä kivat, että saa lelut yms. sekä korit kaapin sisälle. Hyvin otettu koko tila käyttöön 🙂