Kaupallisissa yhteistöissä otathan yhteyttä sliikblog@gmail.com
Blogini keskittyy pääasiassa sisustukseen, mutta kirjoitan myös meidän tavallisesta lapsiperheen arjesta, hyvinvoinnista ja muodista.
Yhteistöissä panostan valokuvien hyvään laatuun ja sujuvaan tekstiin ja tavoitteena on aina tehdä kaupalliset yhteistyöt luonnolliseksi osaksi blogin muuta sisältöä omalla tyylilläni toteutettuna.
Jos koet, että teidän yrityksenne voisi olla juuri minun blogiini sopiva kumppani, otathan yhteyttä ja mietitään yhdessä miten voisimme yhteistyön toteuttaa! Yhteistöitä on mahdollista toteuttaa usealla tavalla, esimerkiksi pidempi aikaisena vuosiyhteistyönä tai sitten vaikkapa vain yhdellä blogipostauksella. Kurkkaahan myös instagram tilini @sinisliik, myös instagramissa tehtävä yhteistyö on mahdollista sisällyttää kokonaisuuteen tai tehdä yhteistyö pelkästään instagram kanavaan.
Alla muutamia esimerkkejä toteuttamistani kaupallisista yhteistöistä ja erilaisista tuotetestauksista. Pääset kuvien alla olevista linkeistä tutustumaan toteutukseen. Kaupalliset yhteistyöt merkitsen aina selkeästi tunnisteella postauksen alkuun. Saaduista tuotteista sekä tuotealennuksista mainitsen myös selkeästi tekstissä.


Teen myös tuotekuvauksia!
Anonyymi
1.3.2017 at 14:01Oletteko olleet tyytyväisiä Simons taloonne? Meillä kaupat alkaa olemaan lähes valmiit Simonsin kanssa ja hiukan jännittää 🙂
Yst.t.
Johanna
Sini
12.3.2017 at 11:14Moi! Ollaan oltu tosi tyytyväisiä, toimituksessa tai muussakaan ei ollut mitään moitittavaa!