No niin, joulu oli ja meni. Aina sitä odotetaan yhtä hartaasti ja aina se on ohi yhtä nopeasti. Kuusikin laitettiin viime tipassa kun Eevi meinasi, että kyllähän sellainen nyt pitää jouluna olla. Mitään kovin suurta joululookkia ei meillä kyllä…
kattaus
*Osa tuotteista saatu aarikalta Sain tovi sitten aarikalta kivan lähetyksen, jossa oli heidän ihania kevään uutuustuotteita. Olen itse kerännyt vuosien aikana aarikan koristeita niin jouluun kuin pääsiäiseenkin, mielestäni ne ovat kauniita ja ajattomia ja mikä parasta myös kotimaisia! Pääsiäinen…
Kaupallinen yhteistyö Veljekset Keskinen Oy Tuurin Kyläkaupassa järjestetään kevään juhlatapahtuma tulevana lauantaina eli 11.5.2019. Olen itsekin tuolloin paikanpäällä kertomassa hieman vuoden 2019 juhlatrendeistä, tekemässä kattauksia ja piipahdan jossain vaiheessa myös vaatetuspuolella. Jos siis tarvit vaikkapa makutuomaria juhla-asun valinnassa niin…
*Kaupallinen yhteistyö HalpaHalli Kerroinkin viime viikolla instastoriesin puolella, että lomalla kuvasin muutamia kivoja astioita tulevaa yhteistyökampanjaa varten. Nyt näettekin loman aikaansaannokset eli valmiit kuvat näistä tänään julkaistuista uusista astioista! Kyseessä on HalpaHallin 50-vuotis juhlavuoden kunniaksi julkaistu astiamallisto nimeltä Tarina.…
Huh mikä ähky! Joka vuosi sama juttu 🙂 Aattopäivä on mennyt lepposissa tunnelmissa ja nyt lapset leikkivät uusilla leluillaan (ja käyvät tietysti aika ylikierroksilla) ja itse ajattelin kohta köllähtää sohvalle leffan kimppuun. Nyt oli tässä kuitenkin vähän sellainen ”mitähän…
Olen suunnitellut blogin nimen ja osoitteen päivittämistä jo ties kuinka kauan, mutta joissain asioissa olen näköjään todella saamaton. Kuitenkin tuossa jokunen kuukausi sitten sain aikaiseksi tilata blogilleni uuden verkkotunnuksen ja vihdoin tänään sitten päätin siirtyä tuumasta toimeen ja tehdä…